Jottei kaikki "hauskuus" eilisesta olisi loppunut siihen, mihin blogipaivitys jai, niin kerrotaan viela sekin, etta kun palasimme TWR:n toimiston vierashuoneeseen (kello oli yli puolenyon), niin yritimme saada ilmastointilaitteen pois paalta. Kaukosaatimesta olivat patterit loppuneet ja laite vaihteli itsekseen lampotiloja ja piti aikamoista mekkalaa. Me sisukkaat suomalaiset kaansimme ympari kaikki mahdolliset laatikot, kolusimme keittiot ja muut vierashuoneet ja otimme seinakellot alas, josko loytaisimme sopivia pattereita. Emme loytaneet.
Lopulta kutsuimme yovahdin, joka ei hankaan loytanyt mitaan, mutta sai kuin saikin laitteen hiljaiseksi katkaisemalla hetkeksi koko talosta sahkot.
Uni tuli joskus yhden jalkeen...
Aamutouhuilujen jalkeen lahdimme Anun ja tanskalaisten kanssa kaupunkikierrokselle ja shoppailemaan. Naimme Delhi Gaten, norsun keskella liikenneruuhkaa, Red Fortin (linnoitus), uutta ja vanhaa kaupunkia ja miljoonittain ihmisia :-).
Ostosreissulla mukaan tarttui kaula- ja rannekoruja, sari-asuun kuuluvia paitoja, T-paitoja, huiveja, tunikoita, avaimenperia, mintunsiemenia (helpottamaan ruoansulatusta) seka Merjalle viikset! :) Ostaminen kay tyosta, onneksi Anu oli karsivallisesti mukana tinkimassa joka kaanteessa. Kavimme varmaan kolmessa valtavankokoisessa basaarissa ja kavelimme kilometritolkulla edestakaisin.
Valilla matkasimme skootteririkshalla, valilla metrolla. Metron ensimmainen vaunu on vain naisille. Miehille rapsahtaa sakkoa 250 rupiaa (vajaat 4 e), jos erehtyvat tulemaan naisten puolelle. Omin silmin naimme, kun paikalliset vartija retuuttivat miesta ulos naisten vaunusta...
Pienella kauhulla odotimme majapaikkaan paasya ja tavaroiden pakkaamista. Olemmehan sentaan ostelleet milloin mitakin matkan varrelta. Yllatys oli suuri, kun koko operaatio sujui suhtkoht sutjakkaasti ja ainakin viela nayttaa silta, etta laukkujen ylikiloja ei ole tiedossa. Mutta ostosmahdollisuuksiahan meilla viela on: Tiina jaa tanne viela yhdeksi paivaksi ja mina paasen lentokentan tax free -puolelle...
Annaleenalle: pyyhkeet loytyivat molemmille, gekko on etsinyt parempaa seuraa muualta!
Merja: Sydan taynna Intiaa palaan Suomeen. Bye bye India ja kiitos kaikesta!
perjantai 18. marraskuuta 2011
tiistai 15. marraskuuta 2011
Ja matka jatkuu...
Kiitos kaikista ihanista kommenteista! Tuntuu hyvältä tietää, ettemme kirjoita ja laittele kuvia vain jonnekin netin syövereihin.
Eilinen ja tämä päivä on mennyt "pikkukylissä " ohjelmien kuuntelijoita tapaamassa. Eilen matkasimme dhodiakylään, jossa meitä oli vastassa noin 70 hengen kirkkokansa. Tänään olimme vasavikylässä, jossa kirkkokansasta (yht. ehkä 50) puolet oli lapsia. Syy siihen oli se, että paikallinen pappi on myös opettaja ja hän oli tuonut varmaankin koko koulun kokoukseen.
On uskomatonta, että täällä pienikin kirkko on varustettu tosi tehokkailla äänentoistolaitteilla ja volyyminappulat on väännetty täysille. Kaikki laulut, rukoukset ja puheet tulevat niin voimakkaina, että korvat soivat vielä pitkään tilaisuuden jälkeen. Kun kysyimme asiasta, niin vastaus oli, että äänentoiston täytyy olla kovalla, muuten ihmiset ajattelevat, että laitteisto on huono...
Että ei väliä, vaikka kuulo menisikin, pääasia, että ääntä riittää.
Olemme paiskineet töitä ihan olan takaa. Olemme haastatelleet kuuntelijoita ja Eva Samuelia, joka on gujaratinkielisen Hanna-työn koordinaattori. Olemme äänittäneet linnunlaulua, lastenlaulua, lehmien syömisääniä, vedennoston ääniä, lasten leikkejä ym. mukavaa efekteiksi radio-ohjelmiimme. Olemme ottaneet satoja valokuvia (pakollisia pönötyskuvia + ihmisiä arkiaherruksissaan + maisemakuvia) ja useita videoklippejä. Tunteja kestävien ajomatkojen aikana olemme jututtaneet paikallisia kanssamatkustajiamme ja oppineet valtavasti asioita.
Ja se lämpötila.....huitelee siinä + 30 hujakoilla. Juttelin tänään yhden paikallisen rouvan kanssa ja hän sanoi, että tämä marraskuu on kylmä. Kysyin, mitä hän tarkoittaa, että mikä on kylmää hänelle? +24 oli vastaus.
Että silleen.
Eilinen ja tämä päivä on mennyt "pikkukylissä " ohjelmien kuuntelijoita tapaamassa. Eilen matkasimme dhodiakylään, jossa meitä oli vastassa noin 70 hengen kirkkokansa. Tänään olimme vasavikylässä, jossa kirkkokansasta (yht. ehkä 50) puolet oli lapsia. Syy siihen oli se, että paikallinen pappi on myös opettaja ja hän oli tuonut varmaankin koko koulun kokoukseen.
On uskomatonta, että täällä pienikin kirkko on varustettu tosi tehokkailla äänentoistolaitteilla ja volyyminappulat on väännetty täysille. Kaikki laulut, rukoukset ja puheet tulevat niin voimakkaina, että korvat soivat vielä pitkään tilaisuuden jälkeen. Kun kysyimme asiasta, niin vastaus oli, että äänentoiston täytyy olla kovalla, muuten ihmiset ajattelevat, että laitteisto on huono...
Että ei väliä, vaikka kuulo menisikin, pääasia, että ääntä riittää.
Olemme paiskineet töitä ihan olan takaa. Olemme haastatelleet kuuntelijoita ja Eva Samuelia, joka on gujaratinkielisen Hanna-työn koordinaattori. Olemme äänittäneet linnunlaulua, lastenlaulua, lehmien syömisääniä, vedennoston ääniä, lasten leikkejä ym. mukavaa efekteiksi radio-ohjelmiimme. Olemme ottaneet satoja valokuvia (pakollisia pönötyskuvia + ihmisiä arkiaherruksissaan + maisemakuvia) ja useita videoklippejä. Tunteja kestävien ajomatkojen aikana olemme jututtaneet paikallisia kanssamatkustajiamme ja oppineet valtavasti asioita.
Ja se lämpötila.....huitelee siinä + 30 hujakoilla. Juttelin tänään yhden paikallisen rouvan kanssa ja hän sanoi, että tämä marraskuu on kylmä. Kysyin, mitä hän tarkoittaa, että mikä on kylmää hänelle? +24 oli vastaus.
Että silleen.
Lapsissa intian tulevaisuus
Moti Bhomtin kylässä lapset laulavat dhodian kielistä laulua.
Lapsissa on tulevaisuus!
Kylävierailu intiassa
Lapsia kotinsa edessä Piplekuassa
Savitalon keittiö Ukhaldassa
Sokeriruokoa - saimme maistaa tämän miehen kuorimana ilmaista todellista luomuherkkua
Juhlaan valmistautumista
Juhla-ateria - joita ollaan saatu nauttia joka päivä, koska ollaan tärkeitä vieraita.Yllätyslahjana meille teetettiin paikalliset asut. Mitat otettiin klo 21.30, asut valmiina klo 22.30!
Tällaiset niistä tuli. Kankaita tosin emme saaneet valita itse.
Gamitjuhlassa tuhansia ihmisiä
Kuuntelijakokous väriloistoa: Intialaista väriloistoa
TWR-Intian järjestämä juhla sen kunniaksi, että gamitin kielisiä kristillisiä radio-ohjelmia on lähetetty 25 vuoden ajan. Ulkoilmakokous Piplekuan kylän alueella etelä-Gujaratissa.
sunnuntai 13. marraskuuta 2011
Juhlat jatkuvat
Ensiksikin hyvää isänpäivää kaikille iseille!
Eilisen päivityksen jälkeen matkasimme taas autolla parinkymmenen kilometrin päähän hotellistamme kohti kuuntelijakokouspaikkaa. Paikka sijaitsee kirjaimellisesti keskellä ei mitään, joten paikalliset tulevat sinne joko kävellen muutaman kilometrin matkan tai sitten kauempaa mopoilla, tilausbusseilla tai täpötäyteen ahdettujen kuormurien lavoilla. Kokousalue on valtavan suuri aukea alue, jonne on pystytetty esiintymislava, valtavat valonheittimet ja kajarit sekä kaksi screeniä, jotta taaempanakin olevat näkevät, mitä edessä tapahtuu.
Juhlavieraita näytti olevan edellistä iltaa enemmän, lukumäärää on mahdoton sanoa. Ihmiset istuivat maahan levitettyjen suurten kankaiden päällä.
Muutama penkkirivi oli sijoitettu lavan molemmin puolin ja me Tiinan kanssa istahdimme naisten puoleisille tuoleille. Aikamme saimme istua, katsella ihmisiä ja kauniita tanssiesityksiä ja tehdä omia muistiinpanojamme ja sitten.....TWR Intian Gujaratin alueen johtaja Satyanand Samuel saapui luoksemme ja vaati meitä istumaan esiintymislavalle, koska joku paikallisista seurakunnan johtajista vaati sitä. No, siellähän me kohta istuimme, kaksi hämmentynyttä suomalaisnaista huivit pään peittona, ja katselimme sitä valtavaa ihmismäärää ja kuuntelimme TWR Intian johtajan George Philipin raamattuopetusta.
Juhlat loppuivat aikanaan ja matkasimme jälleen kuoppaisilla hiekkateillä kohti erään paikallisen papin kotia. Tarjolla oli juhlaillallinen, joka oli suunnilleen samanlainen kuin kaikki muutkin täällä nauttimamme ateriat; riisiä, kalaa, kanaa, daal-kastiketta, chapati-leipää ja maustettua perunalinssimuhennosta.
Nukkumaan pääsimme reilusti puolen yön jälkeen.
Sunnuntaiaamu koitti ja edessä kirkkoreissu. Tällä alueella on viisi kirkkoa ja meidät TWR:läiset ja SANSAlaiset oli jaettu eri kirkkoihin. Minä matkasin Satyanandin vaimon, Evan, kanssa parinkymmenen kilometrin päähän. En tiennyt, millaiseen kirkkoon tulisimme. Vastassa oli lehmänlannasta ja savesta tehty pieni rakennus, ei ikkunoita, katossa himmeä lamppu, tuuletin ja joulukoristeita. Väkeä sisällä oli noin 100 henkeä.
Ensimmäinen tunti oli laulua ja ylistystä ja voi sitä volyymin ja taputusten määrää! Pidin kirkossa elämäni ensimmäisen saarnan. Yhtään ei jännittänyt ja Eva tulkkasi loistavasti englannista gujaratinkielelle.
Sain myös haastatella yhtä paikallista naista, joka ei tiedä omaa ikäänsä, on lukutaidoton ja kuuntelee radiota pellolla, jolloin muutkin pellolla työskentelevät "joutuvat" kuuntelemaan kristillisiä ohjelmia :-).
Ja sitten taas papin talolle syömään. Tarjolla oli ... no, kyllä te jo tiedätte mitä.
Eilisen päivityksen jälkeen matkasimme taas autolla parinkymmenen kilometrin päähän hotellistamme kohti kuuntelijakokouspaikkaa. Paikka sijaitsee kirjaimellisesti keskellä ei mitään, joten paikalliset tulevat sinne joko kävellen muutaman kilometrin matkan tai sitten kauempaa mopoilla, tilausbusseilla tai täpötäyteen ahdettujen kuormurien lavoilla. Kokousalue on valtavan suuri aukea alue, jonne on pystytetty esiintymislava, valtavat valonheittimet ja kajarit sekä kaksi screeniä, jotta taaempanakin olevat näkevät, mitä edessä tapahtuu.
Juhlavieraita näytti olevan edellistä iltaa enemmän, lukumäärää on mahdoton sanoa. Ihmiset istuivat maahan levitettyjen suurten kankaiden päällä.
Muutama penkkirivi oli sijoitettu lavan molemmin puolin ja me Tiinan kanssa istahdimme naisten puoleisille tuoleille. Aikamme saimme istua, katsella ihmisiä ja kauniita tanssiesityksiä ja tehdä omia muistiinpanojamme ja sitten.....TWR Intian Gujaratin alueen johtaja Satyanand Samuel saapui luoksemme ja vaati meitä istumaan esiintymislavalle, koska joku paikallisista seurakunnan johtajista vaati sitä. No, siellähän me kohta istuimme, kaksi hämmentynyttä suomalaisnaista huivit pään peittona, ja katselimme sitä valtavaa ihmismäärää ja kuuntelimme TWR Intian johtajan George Philipin raamattuopetusta.
Juhlat loppuivat aikanaan ja matkasimme jälleen kuoppaisilla hiekkateillä kohti erään paikallisen papin kotia. Tarjolla oli juhlaillallinen, joka oli suunnilleen samanlainen kuin kaikki muutkin täällä nauttimamme ateriat; riisiä, kalaa, kanaa, daal-kastiketta, chapati-leipää ja maustettua perunalinssimuhennosta.
Nukkumaan pääsimme reilusti puolen yön jälkeen.
Sunnuntaiaamu koitti ja edessä kirkkoreissu. Tällä alueella on viisi kirkkoa ja meidät TWR:läiset ja SANSAlaiset oli jaettu eri kirkkoihin. Minä matkasin Satyanandin vaimon, Evan, kanssa parinkymmenen kilometrin päähän. En tiennyt, millaiseen kirkkoon tulisimme. Vastassa oli lehmänlannasta ja savesta tehty pieni rakennus, ei ikkunoita, katossa himmeä lamppu, tuuletin ja joulukoristeita. Väkeä sisällä oli noin 100 henkeä.
Ensimmäinen tunti oli laulua ja ylistystä ja voi sitä volyymin ja taputusten määrää! Pidin kirkossa elämäni ensimmäisen saarnan. Yhtään ei jännittänyt ja Eva tulkkasi loistavasti englannista gujaratinkielelle.
Sain myös haastatella yhtä paikallista naista, joka ei tiedä omaa ikäänsä, on lukutaidoton ja kuuntelee radiota pellolla, jolloin muutkin pellolla työskentelevät "joutuvat" kuuntelemaan kristillisiä ohjelmia :-).
Ja sitten taas papin talolle syömään. Tarjolla oli ... no, kyllä te jo tiedätte mitä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)