Jottei kaikki "hauskuus" eilisesta olisi loppunut siihen, mihin blogipaivitys jai, niin kerrotaan viela sekin, etta kun palasimme TWR:n toimiston vierashuoneeseen (kello oli yli puolenyon), niin yritimme saada ilmastointilaitteen pois paalta. Kaukosaatimesta olivat patterit loppuneet ja laite vaihteli itsekseen lampotiloja ja piti aikamoista mekkalaa. Me sisukkaat suomalaiset kaansimme ympari kaikki mahdolliset laatikot, kolusimme keittiot ja muut vierashuoneet ja otimme seinakellot alas, josko loytaisimme sopivia pattereita. Emme loytaneet.
Lopulta kutsuimme yovahdin, joka ei hankaan loytanyt mitaan, mutta sai kuin saikin laitteen hiljaiseksi katkaisemalla hetkeksi koko talosta sahkot.
Uni tuli joskus yhden jalkeen...
Aamutouhuilujen jalkeen lahdimme Anun ja tanskalaisten kanssa kaupunkikierrokselle ja shoppailemaan. Naimme Delhi Gaten, norsun keskella liikenneruuhkaa, Red Fortin (linnoitus), uutta ja vanhaa kaupunkia ja miljoonittain ihmisia :-).
Ostosreissulla mukaan tarttui kaula- ja rannekoruja, sari-asuun kuuluvia paitoja, T-paitoja, huiveja, tunikoita, avaimenperia, mintunsiemenia (helpottamaan ruoansulatusta) seka Merjalle viikset! :) Ostaminen kay tyosta, onneksi Anu oli karsivallisesti mukana tinkimassa joka kaanteessa. Kavimme varmaan kolmessa valtavankokoisessa basaarissa ja kavelimme kilometritolkulla edestakaisin.
Valilla matkasimme skootteririkshalla, valilla metrolla. Metron ensimmainen vaunu on vain naisille. Miehille rapsahtaa sakkoa 250 rupiaa (vajaat 4 e), jos erehtyvat tulemaan naisten puolelle. Omin silmin naimme, kun paikalliset vartija retuuttivat miesta ulos naisten vaunusta...
Pienella kauhulla odotimme majapaikkaan paasya ja tavaroiden pakkaamista. Olemmehan sentaan ostelleet milloin mitakin matkan varrelta. Yllatys oli suuri, kun koko operaatio sujui suhtkoht sutjakkaasti ja ainakin viela nayttaa silta, etta laukkujen ylikiloja ei ole tiedossa. Mutta ostosmahdollisuuksiahan meilla viela on: Tiina jaa tanne viela yhdeksi paivaksi ja mina paasen lentokentan tax free -puolelle...
Annaleenalle: pyyhkeet loytyivat molemmille, gekko on etsinyt parempaa seuraa muualta!
Merja: Sydan taynna Intiaa palaan Suomeen. Bye bye India ja kiitos kaikesta!
perjantai 18. marraskuuta 2011
tiistai 15. marraskuuta 2011
Ja matka jatkuu...
Kiitos kaikista ihanista kommenteista! Tuntuu hyvältä tietää, ettemme kirjoita ja laittele kuvia vain jonnekin netin syövereihin.
Eilinen ja tämä päivä on mennyt "pikkukylissä " ohjelmien kuuntelijoita tapaamassa. Eilen matkasimme dhodiakylään, jossa meitä oli vastassa noin 70 hengen kirkkokansa. Tänään olimme vasavikylässä, jossa kirkkokansasta (yht. ehkä 50) puolet oli lapsia. Syy siihen oli se, että paikallinen pappi on myös opettaja ja hän oli tuonut varmaankin koko koulun kokoukseen.
On uskomatonta, että täällä pienikin kirkko on varustettu tosi tehokkailla äänentoistolaitteilla ja volyyminappulat on väännetty täysille. Kaikki laulut, rukoukset ja puheet tulevat niin voimakkaina, että korvat soivat vielä pitkään tilaisuuden jälkeen. Kun kysyimme asiasta, niin vastaus oli, että äänentoiston täytyy olla kovalla, muuten ihmiset ajattelevat, että laitteisto on huono...
Että ei väliä, vaikka kuulo menisikin, pääasia, että ääntä riittää.
Olemme paiskineet töitä ihan olan takaa. Olemme haastatelleet kuuntelijoita ja Eva Samuelia, joka on gujaratinkielisen Hanna-työn koordinaattori. Olemme äänittäneet linnunlaulua, lastenlaulua, lehmien syömisääniä, vedennoston ääniä, lasten leikkejä ym. mukavaa efekteiksi radio-ohjelmiimme. Olemme ottaneet satoja valokuvia (pakollisia pönötyskuvia + ihmisiä arkiaherruksissaan + maisemakuvia) ja useita videoklippejä. Tunteja kestävien ajomatkojen aikana olemme jututtaneet paikallisia kanssamatkustajiamme ja oppineet valtavasti asioita.
Ja se lämpötila.....huitelee siinä + 30 hujakoilla. Juttelin tänään yhden paikallisen rouvan kanssa ja hän sanoi, että tämä marraskuu on kylmä. Kysyin, mitä hän tarkoittaa, että mikä on kylmää hänelle? +24 oli vastaus.
Että silleen.
Eilinen ja tämä päivä on mennyt "pikkukylissä " ohjelmien kuuntelijoita tapaamassa. Eilen matkasimme dhodiakylään, jossa meitä oli vastassa noin 70 hengen kirkkokansa. Tänään olimme vasavikylässä, jossa kirkkokansasta (yht. ehkä 50) puolet oli lapsia. Syy siihen oli se, että paikallinen pappi on myös opettaja ja hän oli tuonut varmaankin koko koulun kokoukseen.
On uskomatonta, että täällä pienikin kirkko on varustettu tosi tehokkailla äänentoistolaitteilla ja volyyminappulat on väännetty täysille. Kaikki laulut, rukoukset ja puheet tulevat niin voimakkaina, että korvat soivat vielä pitkään tilaisuuden jälkeen. Kun kysyimme asiasta, niin vastaus oli, että äänentoiston täytyy olla kovalla, muuten ihmiset ajattelevat, että laitteisto on huono...
Että ei väliä, vaikka kuulo menisikin, pääasia, että ääntä riittää.
Olemme paiskineet töitä ihan olan takaa. Olemme haastatelleet kuuntelijoita ja Eva Samuelia, joka on gujaratinkielisen Hanna-työn koordinaattori. Olemme äänittäneet linnunlaulua, lastenlaulua, lehmien syömisääniä, vedennoston ääniä, lasten leikkejä ym. mukavaa efekteiksi radio-ohjelmiimme. Olemme ottaneet satoja valokuvia (pakollisia pönötyskuvia + ihmisiä arkiaherruksissaan + maisemakuvia) ja useita videoklippejä. Tunteja kestävien ajomatkojen aikana olemme jututtaneet paikallisia kanssamatkustajiamme ja oppineet valtavasti asioita.
Ja se lämpötila.....huitelee siinä + 30 hujakoilla. Juttelin tänään yhden paikallisen rouvan kanssa ja hän sanoi, että tämä marraskuu on kylmä. Kysyin, mitä hän tarkoittaa, että mikä on kylmää hänelle? +24 oli vastaus.
Että silleen.
Lapsissa intian tulevaisuus
Moti Bhomtin kylässä lapset laulavat dhodian kielistä laulua.
Lapsissa on tulevaisuus!
Kylävierailu intiassa
Lapsia kotinsa edessä Piplekuassa
Savitalon keittiö Ukhaldassa
Sokeriruokoa - saimme maistaa tämän miehen kuorimana ilmaista todellista luomuherkkua
Juhlaan valmistautumista
Juhla-ateria - joita ollaan saatu nauttia joka päivä, koska ollaan tärkeitä vieraita.Yllätyslahjana meille teetettiin paikalliset asut. Mitat otettiin klo 21.30, asut valmiina klo 22.30!
Tällaiset niistä tuli. Kankaita tosin emme saaneet valita itse.
Gamitjuhlassa tuhansia ihmisiä
Kuuntelijakokous väriloistoa: Intialaista väriloistoa
TWR-Intian järjestämä juhla sen kunniaksi, että gamitin kielisiä kristillisiä radio-ohjelmia on lähetetty 25 vuoden ajan. Ulkoilmakokous Piplekuan kylän alueella etelä-Gujaratissa.
sunnuntai 13. marraskuuta 2011
Juhlat jatkuvat
Ensiksikin hyvää isänpäivää kaikille iseille!
Eilisen päivityksen jälkeen matkasimme taas autolla parinkymmenen kilometrin päähän hotellistamme kohti kuuntelijakokouspaikkaa. Paikka sijaitsee kirjaimellisesti keskellä ei mitään, joten paikalliset tulevat sinne joko kävellen muutaman kilometrin matkan tai sitten kauempaa mopoilla, tilausbusseilla tai täpötäyteen ahdettujen kuormurien lavoilla. Kokousalue on valtavan suuri aukea alue, jonne on pystytetty esiintymislava, valtavat valonheittimet ja kajarit sekä kaksi screeniä, jotta taaempanakin olevat näkevät, mitä edessä tapahtuu.
Juhlavieraita näytti olevan edellistä iltaa enemmän, lukumäärää on mahdoton sanoa. Ihmiset istuivat maahan levitettyjen suurten kankaiden päällä.
Muutama penkkirivi oli sijoitettu lavan molemmin puolin ja me Tiinan kanssa istahdimme naisten puoleisille tuoleille. Aikamme saimme istua, katsella ihmisiä ja kauniita tanssiesityksiä ja tehdä omia muistiinpanojamme ja sitten.....TWR Intian Gujaratin alueen johtaja Satyanand Samuel saapui luoksemme ja vaati meitä istumaan esiintymislavalle, koska joku paikallisista seurakunnan johtajista vaati sitä. No, siellähän me kohta istuimme, kaksi hämmentynyttä suomalaisnaista huivit pään peittona, ja katselimme sitä valtavaa ihmismäärää ja kuuntelimme TWR Intian johtajan George Philipin raamattuopetusta.
Juhlat loppuivat aikanaan ja matkasimme jälleen kuoppaisilla hiekkateillä kohti erään paikallisen papin kotia. Tarjolla oli juhlaillallinen, joka oli suunnilleen samanlainen kuin kaikki muutkin täällä nauttimamme ateriat; riisiä, kalaa, kanaa, daal-kastiketta, chapati-leipää ja maustettua perunalinssimuhennosta.
Nukkumaan pääsimme reilusti puolen yön jälkeen.
Sunnuntaiaamu koitti ja edessä kirkkoreissu. Tällä alueella on viisi kirkkoa ja meidät TWR:läiset ja SANSAlaiset oli jaettu eri kirkkoihin. Minä matkasin Satyanandin vaimon, Evan, kanssa parinkymmenen kilometrin päähän. En tiennyt, millaiseen kirkkoon tulisimme. Vastassa oli lehmänlannasta ja savesta tehty pieni rakennus, ei ikkunoita, katossa himmeä lamppu, tuuletin ja joulukoristeita. Väkeä sisällä oli noin 100 henkeä.
Ensimmäinen tunti oli laulua ja ylistystä ja voi sitä volyymin ja taputusten määrää! Pidin kirkossa elämäni ensimmäisen saarnan. Yhtään ei jännittänyt ja Eva tulkkasi loistavasti englannista gujaratinkielelle.
Sain myös haastatella yhtä paikallista naista, joka ei tiedä omaa ikäänsä, on lukutaidoton ja kuuntelee radiota pellolla, jolloin muutkin pellolla työskentelevät "joutuvat" kuuntelemaan kristillisiä ohjelmia :-).
Ja sitten taas papin talolle syömään. Tarjolla oli ... no, kyllä te jo tiedätte mitä.
Eilisen päivityksen jälkeen matkasimme taas autolla parinkymmenen kilometrin päähän hotellistamme kohti kuuntelijakokouspaikkaa. Paikka sijaitsee kirjaimellisesti keskellä ei mitään, joten paikalliset tulevat sinne joko kävellen muutaman kilometrin matkan tai sitten kauempaa mopoilla, tilausbusseilla tai täpötäyteen ahdettujen kuormurien lavoilla. Kokousalue on valtavan suuri aukea alue, jonne on pystytetty esiintymislava, valtavat valonheittimet ja kajarit sekä kaksi screeniä, jotta taaempanakin olevat näkevät, mitä edessä tapahtuu.
Juhlavieraita näytti olevan edellistä iltaa enemmän, lukumäärää on mahdoton sanoa. Ihmiset istuivat maahan levitettyjen suurten kankaiden päällä.
Muutama penkkirivi oli sijoitettu lavan molemmin puolin ja me Tiinan kanssa istahdimme naisten puoleisille tuoleille. Aikamme saimme istua, katsella ihmisiä ja kauniita tanssiesityksiä ja tehdä omia muistiinpanojamme ja sitten.....TWR Intian Gujaratin alueen johtaja Satyanand Samuel saapui luoksemme ja vaati meitä istumaan esiintymislavalle, koska joku paikallisista seurakunnan johtajista vaati sitä. No, siellähän me kohta istuimme, kaksi hämmentynyttä suomalaisnaista huivit pään peittona, ja katselimme sitä valtavaa ihmismäärää ja kuuntelimme TWR Intian johtajan George Philipin raamattuopetusta.
Juhlat loppuivat aikanaan ja matkasimme jälleen kuoppaisilla hiekkateillä kohti erään paikallisen papin kotia. Tarjolla oli juhlaillallinen, joka oli suunnilleen samanlainen kuin kaikki muutkin täällä nauttimamme ateriat; riisiä, kalaa, kanaa, daal-kastiketta, chapati-leipää ja maustettua perunalinssimuhennosta.
Nukkumaan pääsimme reilusti puolen yön jälkeen.
Sunnuntaiaamu koitti ja edessä kirkkoreissu. Tällä alueella on viisi kirkkoa ja meidät TWR:läiset ja SANSAlaiset oli jaettu eri kirkkoihin. Minä matkasin Satyanandin vaimon, Evan, kanssa parinkymmenen kilometrin päähän. En tiennyt, millaiseen kirkkoon tulisimme. Vastassa oli lehmänlannasta ja savesta tehty pieni rakennus, ei ikkunoita, katossa himmeä lamppu, tuuletin ja joulukoristeita. Väkeä sisällä oli noin 100 henkeä.
Ensimmäinen tunti oli laulua ja ylistystä ja voi sitä volyymin ja taputusten määrää! Pidin kirkossa elämäni ensimmäisen saarnan. Yhtään ei jännittänyt ja Eva tulkkasi loistavasti englannista gujaratinkielelle.
Sain myös haastatella yhtä paikallista naista, joka ei tiedä omaa ikäänsä, on lukutaidoton ja kuuntelee radiota pellolla, jolloin muutkin pellolla työskentelevät "joutuvat" kuuntelemaan kristillisiä ohjelmia :-).
Ja sitten taas papin talolle syömään. Tarjolla oli ... no, kyllä te jo tiedätte mitä.
perjantai 11. marraskuuta 2011
Intiassa ollaan ja vihdoin netinkin aarella!
Talla hetkella istumme pienessa Vyaran kylassa olevassa hotellissamme. Soimme juuri intialaisen aterian yhdessa TWR:n tyontekijoiden ja tanskalaisten matkatovereidemme kanssa. Suussa polttelee vielakin...
Lampotila on yli +30, joten vesipullo kulkee matkassa koko ajan.
Tulimme Intiaan eilen torstaina. Yolento Helsingista Delhiin sujui nukahtaessa ja heratessa eli siis perusnormaalisti. Delhin kentalla meita oli vastassa TWR:n monitoimimies, joka hoiti laukkumme taksiin ja meidat TWR:n toimistolle. Ensimmainen mainos, jonka Delhissa nain, oli Nokian mainos :-).
Toimistolla yritimme hiukan levata ennen sovittuja tapaamisia ja seuraavalle lennolle lahtoa. Tapasimme toimistolla yhteistyokumppaneitamme ja kiertelimme ihastelemassa kolmea studiota. Minakin paasin kokeilemaan yhta nauhoitusta....olen lukevinani hindinkielista kirjaa...ainoa, mita siita ymmarsin, olivat numerot.
Pikamatka paikallisen sivukadun "supermarkettiin" ja kassiin tarttui hammasharja, pahkinoita, suklaata ja vesipulloja.
Ja sitten taas lentokentalle. Lensimme Gujaratin osavaltioon Vadodaran kaupunkiin. Illalla meita oli vastassa ilotulitus, koska sikhit viettavat parasta aikaa omia juhliansa. Raketteja ammuttiin tien reunassa, ei puhettakaan suojalaseista eika turvarajoista.
Matkalla hotellille poikkesimme raatalin luo. Minusta, Tiinasta ja tanskalaisesta Brittasta otettiin mitat, silla meille teetettaisiin yon aikana paikalliset tunika-asut tanaan alkavia kuuntelijakokouksia varten! Wau!
Vadodarassa on asukkaita ehka noin miljoona, mika on vahan Delhin 20 miljoonaan. Delhissa on suoritettu vaestonlaskenta viime vuonna...
Tana aamuna hyppasimme paikalliseen junaan - kylla, juuri sellaiseen rahjaiseen ja tapotayteen, joita me naemme elokuvissa, tosin meidan vaunussamme oli oikea ilmastointi. Matkasimme kolme tuntia Vyara-nimiseen kaupunkiin, jossa pidetaan ne kuuntelijatapaamiset. Ikkunasta ihmettelimme nakymia: slummeja, upeita naisia kauniine sareineen ja tunikoineen, valtavia hedelmatiskeja ja sita ihmismaaraa! Intialaiset miehet nayttavat kaikki suunnilleen samalta: silitetty kauluspaita, suorat housut, lyhyet hiukset ja viikset.
Paljon on nahtavaa, haisteltavaa, maisteltavaa ja koettavaa!
Kuvia luvassa heti kun nettitikut ja -yhteydet saadaan toimimaan paremmin.
maanantai 7. marraskuuta 2011
Merjankin lähtö lähenee
Olen jo vuosia haaveillut pääseväni Intiaan ja Australiaan. Nyt on lähtölaskenta Intiaan alkanut, kiitos SANSAn! Australia odottaa vielä vuoroaan...
Olen Merja mediatoimittaja ja pikkuhiljaa alan irrottautua muista töistäni ja suunnata keskittymistäni kohti tulevaa matkaa.
Annaleenalta, aikaisemmalta Intian-kävijältä, sain vinkin lukea kirjan nimeltä Valkoinen tiikeri ja suorastaan ahmin sen iltapuhteina.
Näin tarinan silmissäni ja koin hajut, maut ja tunnelmat itsessäni. Takerruin välillä pieniin yksityiskohtiin, jotka aukaisivat Intian elämää tarinan sivujuonteissa.
Suosittelen kirjaa lämpimästi, tosin kirjailijan nimi on hävinnyt mielestäni. Googlaamalla varmasti löytyy...
Vaatteita olen minäkin haalinut ihanilta työtovereiltani Lilliltä ja Arjalta, kiitos teille! Nyt pakkaamistaan odottavat etupäässä siniset ja punaiset mekot, hameet, tunikat ja huivit. Jotakin valkoista on myös lähdössä mukaan.
Rokotukset on otettu ja malarialääkkeet ostettu, viisumi ja passi ovat lähtövalmiina myös.
Tänään olemme haalineet SANSAn toimistolta tuliaisia ja vielä on hankkimatta muutama lahja, jotka täytyy hakea muualta. Ja tietysti ne Marianne-karkit....niitä ei sovi unohtaa.
Valmistautumiseen kuuluu myös erilaisten tervehdysten ja puheiden pitäminen. Täytyykin alkaa paneutua niiden tekemiseen, minulla kun ei niitä ole liiemmin plakkarissa.
Perheenäidin matkaanlähtö ei onnistu vain itsensä pakkaamalla. Neljän lapsen pesueestaan täytyy huolehtia pesemällä pyykkiä, käymällä ruokakaupassa, tekemällä makaronilaatikkoa ja ohjeistamalla harrastukset ym. tekemiset. Onneksi he ovat pärjääväistä sorttia.
Olen Merja mediatoimittaja ja pikkuhiljaa alan irrottautua muista töistäni ja suunnata keskittymistäni kohti tulevaa matkaa.
Annaleenalta, aikaisemmalta Intian-kävijältä, sain vinkin lukea kirjan nimeltä Valkoinen tiikeri ja suorastaan ahmin sen iltapuhteina.
Näin tarinan silmissäni ja koin hajut, maut ja tunnelmat itsessäni. Takerruin välillä pieniin yksityiskohtiin, jotka aukaisivat Intian elämää tarinan sivujuonteissa.
Suosittelen kirjaa lämpimästi, tosin kirjailijan nimi on hävinnyt mielestäni. Googlaamalla varmasti löytyy...
Vaatteita olen minäkin haalinut ihanilta työtovereiltani Lilliltä ja Arjalta, kiitos teille! Nyt pakkaamistaan odottavat etupäässä siniset ja punaiset mekot, hameet, tunikat ja huivit. Jotakin valkoista on myös lähdössä mukaan.
Rokotukset on otettu ja malarialääkkeet ostettu, viisumi ja passi ovat lähtövalmiina myös.
Tänään olemme haalineet SANSAn toimistolta tuliaisia ja vielä on hankkimatta muutama lahja, jotka täytyy hakea muualta. Ja tietysti ne Marianne-karkit....niitä ei sovi unohtaa.
Valmistautumiseen kuuluu myös erilaisten tervehdysten ja puheiden pitäminen. Täytyykin alkaa paneutua niiden tekemiseen, minulla kun ei niitä ole liiemmin plakkarissa.
Perheenäidin matkaanlähtö ei onnistu vain itsensä pakkaamalla. Neljän lapsen pesueestaan täytyy huolehtia pesemällä pyykkiä, käymällä ruokakaupassa, tekemällä makaronilaatikkoa ja ohjeistamalla harrastukset ym. tekemiset. Onneksi he ovat pärjääväistä sorttia.
keskiviikko 5. lokakuuta 2011
Näkemiin Intia!
Intian pääkaupunki Delhi yläilmoista. Näkemiin Intia, toivottavasti pääsemme tulemaan tänne vielä joskus takaisin.
Suuntana Suomi ja Helsinki.
Viimeinen aamu Intiassa, TWR:n toimiston portti parvekkeelta katsottuna.
Matkasta kiitollinen mieli
Lähdimme Intiaan tavoitteena tutustua SANSAn yhteistyökumppanin TWR-Intian työhön ja erityisesti tamilinkieliseen radiotyöhön. SANSA on tukenut tamilinkielistä, naisille suunnattua radiotyötä vuoden 2011 alusta.
Delhissä tutustuimme TWR-Intian päätoimistoon ja sen työntekijöihin. Tapasimme naistenohjelman kuuntelijoita Tamil Nadun osavaltion kuuntelijatapaamisessa, naisten tilaisuudessa Maduraissa sekä läheisessä maaseutukylässä. Tutustuimme myös ohjelman tekijöihin ja erityisesti tamilinkielisen Hanna-työn koordinaattoriin
Kuulimme omin korvin, kuinka suuri merkitys naistenohjelmalla on kuuntelijoille. Näimme omin silmin, kuinka ohjelma on tuonut monen ihmisen elämään uuden merkityksen. Näimme myös sen suuren tarpeen, joka ohjelmalla on, sillä intialaisen naisen elämä ei ole helppoa. Kuulimme myös, että monet miehetkin kuuntelevat ohjelmaa.
Haastattelimme radiokuuntelijoita ja ohjelman tekijöitä sekä otimme sadoittain valokuvia. Samalla koimme Intiaa kaikilla aisteilla. Niistä riittää työssämme ammennettavaa pitkäksi aikaa!Nyt matkan jälkeen mielen täyttää kiitollisuus. Kiitollisuus siitä, että saimme lähteä työmatkalle Intiaan, kokea siellä niin paljon ja tulla varjelluksi kaikesta pahasta. Kiitos kaikille teille, jotka rukoilitte meidän puolestamme!
Aamulla ennen lentokentälle lähtöä näimme vielä TWR-Intian johtajan George Philipin. Hän lähetti terveisiä SANSAan ja Suomeen. Hän ilmaisi kiitollisuutensa siitä, että niin moni suomalainen on saanut Intiassa tehtävän radiotyön sydämelleen.
Nähtävyyksiä ja ostoksia Delhissä
Vanhan Delhin vilinässä oli jännittävää kulkea.
Riksan kyydissä sai kaikilla aisteilla tuntea Delhin miljoonakaupungin sykettä.Intian-matkamme viimeinen kokonainen päivä oli varattu Delhiin tutustumiseen ja ostosten tekemiseen. Tavoitteena oli ostaa tuotteita, joita voisimme myydä lähetyskauppa Putiikissa ja seurakuntavierailuilla SANSAn Hanna-työn tukemiseksi.
Ensin näimme Delhin parempaa puolta: mm. hallintokortteleita, (nais)presidentin palatsin ja riemukaarityyppisen Intian portti -muistomerkin. Alueella oli siistiä, väljää ja eurooppalaisen näköistä. Mutta kaikki tuntui paljon suuremmalta, oltiinhan 15–20 miljoonan asukkaan suurkaupungissa.
Sitten lähdimme vanhan Delhin puolelle. Anu istutti meidät polkupyöräriksan kyytiin, ja pian olimme kapealla, ihmisiä kuhisevalla kujalla. Riksan kyydistä oli helppo ja turvallista tarkkailla suurkaupungin sykettä.
Kävimme myös katsomassa ulkoapäin Intian suurinta moskeijaa. Vaikka valtaosa intialaisista on hinduja, myös muslimeja on paljon - Indonesian jälkeen maailman maista toiseksi eniten.
Riksa tuntuu olevan hyvin suosittu kulkuneuvo. Valtaosa riksoista on moottorikäyttöisiä, mutta tällä kertaa olimme siis polkupyöräriksan kyydissä. Kävi sääliksi kuljettaja, jolla ei ollut mitään suojaa auringolta, ja meitäkin oli kyydissä kolme henkeä. Anu kertoo, että varsinkin kuumimpaan aikaan riksakuskeja kuolee raskaan työn uuvuttamina.
Vanhan Delhin kujilla tuntui kuin olisimme olleet elokuvassa, jotenkin epätodelliselta. Sen jälkeen sukelsimme maan alle metroon. Oli uusi kokemus, että metrotunneliin piti mennä turvatarkastuksen läpi. Intialaisissa turvatarkastuksissa on muuten eri väylät naisille ja miehille.
Metro vei meidät takaisin uuden Delhin puolelle, ja suuntasimme eräälle ostoskadulle. Hankimme muun muassa koruja, huiveja ja avaimenperiä myytäväksi Hanna-työn hyväksi. Onneksi meillä oli mukana Anu, joka osasi ja uskalsi tinkiä hinnoista!
Sitten olikin aika palata majapaikkaan, syödä ja pakata. Hikisen, pölyisen ja ilmansaasteisen päivän jälkeen teki hyvää päästä suihkuun. Vielä oli yksi yö jäljellä ja aikainen lähtö Indira Gandhin kansainväliselle lentokentälle.
Kuvavälähdys Maduraista
Meenakshi-temppeli Maduraissa on Tamil Nadun osavaltion suurin hindutemppeli.
Temppelin sisällä ihmiset jonottamassa siunauksen saamista norsulta rahaa vastaan.
tiistai 4. lokakuuta 2011
Norsu hindutemppelissä
Eilen tutustuimme Maduraihin. Matkaoppaan mukaan Madurai on yksi maailman vanhimmista kaupungeista. Se on hinduille erityisen tärkeä kohde temppeleiden vuoksi.
Kävimme valtavassa Meenakshi-temppelissä, joka oikeastaan koostuu useasta eri temppelistä ja niiden väliin jäävästä basaarialueesta. Basaarissa oli vilkas hyörinä ja pyörinä, kun kauppiaat myivät erilaisia esineitä hindujumalille uhrattavaksi. Jos esimerkiksi kärsii lapsettomuudesta, voi ostaa eräänlaisen kehdon ja käydä ripustamassa sen tietyn puun oksalle.
Hinduilla sanotaan olevan kolme miljoonaa jumalaa. Myös Meenakshi-temppelissä oli lukematon määrä jumalkuvia ja patsaita. Siellä oli myös norsu, joka rahasta ”siunasi” ihmisiä kärsällään.
Kävimme myös vanhassa kuninkaan palatsissa ja Gandhi-museossa, jotka valistivat meitä Intian menneisyydestä. Ostimme myös paikallisia herkkuja kotiin vietäväksi.
Sitten oli aika siirtyä eteenpäin, Chennain kautta Delhiin. Lentokoneessa haastattelimme vielä emäntä-opastamme Anua, TWR-Intian ohjelmajohtajaa. Olemme muutenkin ahkeroineet ja saaneet äänitetyksi monta tuntia haastatteluja. Myös intialaista äänimaisemaa olemme tallentaneet, ja valokuvia meillä on sadoittain.
Viimeiset yöt yövymme Delhissä, TWR-Intian vierashuoneessa. Edellisen majapaikan jälkeen tämä on luksuspaikka! Ilmastointikin toimii. Tosin kämppäkaverina meillä on melkoisen suuri lisko.
Viikko on vierähtänyt nopeasti. Toisaalta olemme nähneet ja tehneet niin paljon, että tuntuu kuin olisimme olleet pitkään poissa Suomesta.
Matkan aikana on tullut todistetuksi se, mitä tulimme tänne katsomaan: Intiassa tehtävä kristillinen radiotyö on saanut ja saa aikaan paljon hyvää. Moni on saanut radion kautta elämälleen uuden suunnan.
Kävimme valtavassa Meenakshi-temppelissä, joka oikeastaan koostuu useasta eri temppelistä ja niiden väliin jäävästä basaarialueesta. Basaarissa oli vilkas hyörinä ja pyörinä, kun kauppiaat myivät erilaisia esineitä hindujumalille uhrattavaksi. Jos esimerkiksi kärsii lapsettomuudesta, voi ostaa eräänlaisen kehdon ja käydä ripustamassa sen tietyn puun oksalle.
Hinduilla sanotaan olevan kolme miljoonaa jumalaa. Myös Meenakshi-temppelissä oli lukematon määrä jumalkuvia ja patsaita. Siellä oli myös norsu, joka rahasta ”siunasi” ihmisiä kärsällään.
Kävimme myös vanhassa kuninkaan palatsissa ja Gandhi-museossa, jotka valistivat meitä Intian menneisyydestä. Ostimme myös paikallisia herkkuja kotiin vietäväksi.
Sitten oli aika siirtyä eteenpäin, Chennain kautta Delhiin. Lentokoneessa haastattelimme vielä emäntä-opastamme Anua, TWR-Intian ohjelmajohtajaa. Olemme muutenkin ahkeroineet ja saaneet äänitetyksi monta tuntia haastatteluja. Myös intialaista äänimaisemaa olemme tallentaneet, ja valokuvia meillä on sadoittain.
Viimeiset yöt yövymme Delhissä, TWR-Intian vierashuoneessa. Edellisen majapaikan jälkeen tämä on luksuspaikka! Ilmastointikin toimii. Tosin kämppäkaverina meillä on melkoisen suuri lisko.
Viikko on vierähtänyt nopeasti. Toisaalta olemme nähneet ja tehneet niin paljon, että tuntuu kuin olisimme olleet pitkään poissa Suomesta.
Matkan aikana on tullut todistetuksi se, mitä tulimme tänne katsomaan: Intiassa tehtävä kristillinen radiotyö on saanut ja saa aikaan paljon hyvää. Moni on saanut radion kautta elämälleen uuden suunnan.
Kuvatunnelmia Tamil Nadusta
Naisia tyossa kylassa, Madurain lahistolla. Lampoa lahes 40 astetta.
Liikenne Intiassa on "mielenkiintoista". Autojen, riksojen ja mopojen lomassa nakyy valilla myos lehmia.
TWR-Intian koulutuskeskus sijaitsee Intian valtameren rannalla. Tapaninpaivan tsunami 2004 peitti myos taman rannan. Koulutuskeskus saastyi tuholta, PTL!
Varikas vakijoukko matkalla lounaalle raamattutunnin jalkeen. TWR-Intian tamilinkielinen kuuntelijatapaaminen Chennain lahella.sunnuntai 2. lokakuuta 2011
Sunnuntaiaamu maaseutukylässä
Lokakuun 2. päivänä vietetään Mahatma Gandhin syntymäpäivää, joka on kansallinen vapaapäivä. Sanomalehti The Hindu Timesin suuren mainoksen mukaan tänään on myös kansainvälinen väkivallattomuuden päivä.
Lähdimme aamulla Cithumoondradaippun kylään, joka sijaitsee vajaan tunnin automatkan päässä Maduraista. Meille kerrottiin, että kylässä on noin 350 perhettä, joista 50 on hinduja, 50 roomalaiskatolisia ja loput muita kristittyjä. Teimme pienen kyläkierroksen; siellä eletään todella vaatimattomissa oloissa. Mutta jälleen kerran kohtasimme pelkkää ystävällisyyttä.
Joka aamu kello 5.30 kirkon (Church of South India) tornissa olevista kovaäänisistä alkaa kuulua TWR:n tamilinkielinen radio-ohjelma. Salomi-niminen nuori nainen käy sakastissa avaamassa radion, ja kaiutinjärjestelmän välityksellä ohjelma kuuluu koko kylään ja läheisille riisipelloille, joissa ollaan jo tuohon aikaan töissä. Intialaiset heräävät varhain!
Osallistuimme jumalanpalvelukseen ja saimme jälleen tuoda terveisiä Suomesta. Emäntä-oppaamme Anu saarnasi. Kirkkosali oli täynnä. Kaikki istuivat lattialla, naiset toisella puolella ja miehet toisella puolella. Myös pyhävaatteisiin pukeutuneita lapsia oli runsaasti.
Jumalanpalveluksen jälkeen joukko naisia jäi kertomaan meille, mitä perjantaiaamun naistenohjelma heille merkitsee. Moni mainitsi opetuksen, jota ohjelmassa annetaan perheeseen ja ihmissuhteisiin liittyen: lastenkasvatus, anopin ja miniän suhde sekä aviopuolisoiden välinen suhde. Ohjelma tuo heille paljon iloa, ja he oppivat sen kautta myös Raamatusta ja jumalasuhteesta.
Kylässä on yksi kauppa, josta saa alkoholia. Naiset sanoivat toivovansa, että kauppa suljettaisiin, sillä alkoholi aiheuttaa niin paljon murhetta.
Olemme neljän päivän ajan saaneet tavata ihmisiä, jotka kuuntelevat SANSAn kustantamaa tamilikielistä naistenohjelmaa. On ollut ilo omin korvin kuulla, kuinka paljon ohjelma heille merkitsee. TWR-Intian työntekijät sanovat suoraan, että ilman suomalaiskristittyjen tukea ei uusia ohjelmia voitaisi valmistaa ollenkaan.
Lopuksi: Olemme oppineet pari usein toistuvaa sanaa: ”ok” on hindiksi ”tike” ja tamiliksi ”tseri”.
Lähdimme aamulla Cithumoondradaippun kylään, joka sijaitsee vajaan tunnin automatkan päässä Maduraista. Meille kerrottiin, että kylässä on noin 350 perhettä, joista 50 on hinduja, 50 roomalaiskatolisia ja loput muita kristittyjä. Teimme pienen kyläkierroksen; siellä eletään todella vaatimattomissa oloissa. Mutta jälleen kerran kohtasimme pelkkää ystävällisyyttä.
Joka aamu kello 5.30 kirkon (Church of South India) tornissa olevista kovaäänisistä alkaa kuulua TWR:n tamilinkielinen radio-ohjelma. Salomi-niminen nuori nainen käy sakastissa avaamassa radion, ja kaiutinjärjestelmän välityksellä ohjelma kuuluu koko kylään ja läheisille riisipelloille, joissa ollaan jo tuohon aikaan töissä. Intialaiset heräävät varhain!
Osallistuimme jumalanpalvelukseen ja saimme jälleen tuoda terveisiä Suomesta. Emäntä-oppaamme Anu saarnasi. Kirkkosali oli täynnä. Kaikki istuivat lattialla, naiset toisella puolella ja miehet toisella puolella. Myös pyhävaatteisiin pukeutuneita lapsia oli runsaasti.
Jumalanpalveluksen jälkeen joukko naisia jäi kertomaan meille, mitä perjantaiaamun naistenohjelma heille merkitsee. Moni mainitsi opetuksen, jota ohjelmassa annetaan perheeseen ja ihmissuhteisiin liittyen: lastenkasvatus, anopin ja miniän suhde sekä aviopuolisoiden välinen suhde. Ohjelma tuo heille paljon iloa, ja he oppivat sen kautta myös Raamatusta ja jumalasuhteesta.
Kylässä on yksi kauppa, josta saa alkoholia. Naiset sanoivat toivovansa, että kauppa suljettaisiin, sillä alkoholi aiheuttaa niin paljon murhetta.
Olemme neljän päivän ajan saaneet tavata ihmisiä, jotka kuuntelevat SANSAn kustantamaa tamilikielistä naistenohjelmaa. On ollut ilo omin korvin kuulla, kuinka paljon ohjelma heille merkitsee. TWR-Intian työntekijät sanovat suoraan, että ilman suomalaiskristittyjen tukea ei uusia ohjelmia voitaisi valmistaa ollenkaan.
Lopuksi: Olemme oppineet pari usein toistuvaa sanaa: ”ok” on hindiksi ”tike” ja tamiliksi ”tseri”.
Valokuvia matkan varrelta
Delhilaisen ostoskadun varrella voi pysahtya palvomaan jotakuta hindujen jumalaa.
TWR:n paatoimistossa Delhissa haastattelemassa ja intialaisiin kollegoihin tutustumassa.
Kuuntelijatapaaminen Chennain lahistolla. Naiset kuuntelevat ja kirjoittavat muistiinpanoja tarkkaavaisesti.Lauantai: suuntana Madurain temppelikaupunki
Nyt olemme eräässä madurailaisessa yksityiskodissa. Saimme lauantaina vihdoin käyttöömme mokkulan, mutta eipä Mervin kannettava tietokone sallinutkaan sen asennusta. Joten blogi jatkuu sen mukaan, miten ja missä pääsemme nettiin.
Vaikka perjantai-iltana pääsimme nukkumaan vasta puolen yön jälkeen, lauantaiaamuna heräsimme jo varhain katsomaan Intian valtamerta. Olimme toistaiseksi vain kuulleet sen kohinan, istuessamme iltatilaisuuksissa rannalla. (Tuo sama ranta oli veden vallassa tapaninpäivän 2004 tsunamin jäljiltä.) Kun aamulla puoli seitsemän jälkeen kävelimme rantaan, ilma oli suloisen lämmin. Pari tuntia myöhemmin tuntui taas kuin olisimme olleet saunassa.
Oli kuuntelijatapaamisen viimeinen päivä. Haastattelimme vielä erästä luterilaista rouvaa, innokas radiokuuntelija hänkin. Meillä oli myös muita mukavia kohtaamisia. Valokuvasimme lisää intialaisia naisia. He ovat todella kuvauksellisia värikkäissä vaatteissaan! Moni halusi tulla kuvatuksi myös meidän kanssamme.
Päätöstilaisuudessa TWR-Intian johtaja George Philip puhui erittäin väkevästi. Ihmiset kuuntelivat häntä intensiivisesti ja tekivät muistiinpanoja. Ojensimme hänelle myös Suomen lipun. Hän kertoi, että TWR-Intia on erittäin kiitollinen tuesta, jota suomalaiset antavat Intian radiotyölle. Hän kehotti kuuntelijoita muistamaan rukouksissaan myös suomalaisia.
Sitten oli aika lähteä eteenpäin. Ajoimme reipasta vauhtia kohti Chennain lentokenttää, josta suuntana oli Madurai, kuuluisa hindujen temppelikaupunki. Matkalla olimme kahdesti vähällä joutua kolariin kadun yli tepastelevan pyhän lehmän kanssa!
Intiassa on meneillään viikon mittainen hindufestivaali ja koululaisilla lomaa. Kun saavuimme majapaikkaan, teologisen seminaarin melko vaatimattomaan vierasmajaan, kaupungilta kantautui laulua ja puhetta.
Ensin luulimme, että se liittyi hindufestivaaliin, mutta isännät kertoivat, että kyseessä oli yritys vaikuttaa viranomaisiin. Kolme tamilia on tuomittu kuolemaan entisen pääministerin, Rajiv Gandhin murhasta. Nyt tuota tuomiota koetetaan saada kumotuksi. Mielenosoitus jatkui äänekkäänä kuulemma sunnuntaiaamuun asti - mutta me nukuimme korvatulppien ja/tai tuulettimen huminan tuuduttamana.
Vaikka perjantai-iltana pääsimme nukkumaan vasta puolen yön jälkeen, lauantaiaamuna heräsimme jo varhain katsomaan Intian valtamerta. Olimme toistaiseksi vain kuulleet sen kohinan, istuessamme iltatilaisuuksissa rannalla. (Tuo sama ranta oli veden vallassa tapaninpäivän 2004 tsunamin jäljiltä.) Kun aamulla puoli seitsemän jälkeen kävelimme rantaan, ilma oli suloisen lämmin. Pari tuntia myöhemmin tuntui taas kuin olisimme olleet saunassa.
Oli kuuntelijatapaamisen viimeinen päivä. Haastattelimme vielä erästä luterilaista rouvaa, innokas radiokuuntelija hänkin. Meillä oli myös muita mukavia kohtaamisia. Valokuvasimme lisää intialaisia naisia. He ovat todella kuvauksellisia värikkäissä vaatteissaan! Moni halusi tulla kuvatuksi myös meidän kanssamme.
Päätöstilaisuudessa TWR-Intian johtaja George Philip puhui erittäin väkevästi. Ihmiset kuuntelivat häntä intensiivisesti ja tekivät muistiinpanoja. Ojensimme hänelle myös Suomen lipun. Hän kertoi, että TWR-Intia on erittäin kiitollinen tuesta, jota suomalaiset antavat Intian radiotyölle. Hän kehotti kuuntelijoita muistamaan rukouksissaan myös suomalaisia.
Sitten oli aika lähteä eteenpäin. Ajoimme reipasta vauhtia kohti Chennain lentokenttää, josta suuntana oli Madurai, kuuluisa hindujen temppelikaupunki. Matkalla olimme kahdesti vähällä joutua kolariin kadun yli tepastelevan pyhän lehmän kanssa!
Intiassa on meneillään viikon mittainen hindufestivaali ja koululaisilla lomaa. Kun saavuimme majapaikkaan, teologisen seminaarin melko vaatimattomaan vierasmajaan, kaupungilta kantautui laulua ja puhetta.
Ensin luulimme, että se liittyi hindufestivaaliin, mutta isännät kertoivat, että kyseessä oli yritys vaikuttaa viranomaisiin. Kolme tamilia on tuomittu kuolemaan entisen pääministerin, Rajiv Gandhin murhasta. Nyt tuota tuomiota koetetaan saada kumotuksi. Mielenosoitus jatkui äänekkäänä kuulemma sunnuntaiaamuun asti - mutta me nukuimme korvatulppien ja/tai tuulettimen huminan tuuduttamana.
perjantai 30. syyskuuta 2011
Paiva radiokuuntelijoiden parissa
Tanaan meilla oli intensiivinen mutta ihastuttava paiva radiokuuntelijoiden ja ohjelmantekijoiden parissa. Paiva oli todella kuuma ja kostea. Iltapaivalla jyrisi ukkonen ja tuli muutama sadepisarakin. Olo oli saunamainen.
Haastattelimme tamilinkielisen Naiset toivon lahteella -radio-ohjelman kuuntelijoita seka kahta ohjelmantekijaa. Kuuntelijat kertoivat, etta ohjelma merkitsee heille todella paljon. He vakuuttivat, etta ohjelma on tarpeellinen, silla naisilla on Intiassa monenlaisia vaikeuksia. Kuulimme, etta myos miehet kuuntelevat naistenohjelmaa ahkerasti!
Haastatteluiden lisaksi otimme runsaasti valokuvia. Erityisesti naisia on mukava kuvata, silla he ovat todella kauniita varikkaissa vaatteissaan. Myos lapset tulevat mielellaan kuvaan. Valokuvaaminen antaa kivoja tilaisuuksia ihmisten kohtaamiseen ja pieneen rupatteluun. Aika moni osaa englantia ainakin jonkin verran.
Intiassa on tapana ottaa kengat pois, kun astutaan pyhaan huoneeseen. Niinpa mekin olimme paljasjaloin, kun iltapaivalla toimme 400-paiselle kuulijajoukolle Suomi-terveisia ja Mervi piti raamattutunnin. Samassa tilaisuudessa kuulimme myos gondi-nimisesta heimosta, jonka pariin TWR-Intia haluaa perustaa kuuntelijaryhmia. Ihmisia haastettiin mukaan tukemaan tyota taloudellisesti. Oli koskettava nahda, kuinka moni otti haasteen vastaan ja kaveli saman tien salin eteen yhden tai useamman setelin kanssa.
Paljon muutakin mielenkiintoista on tanaan tapahtunut, mutta siita voi lukea myohemmin SANSAn nettisivuilta ja lokakuun Lahde-lehdesta. Taman illan raportointi paattyy tahan, silla viela teemme yhden radiohaastattelun. Ensi viikon Lahetysaika-ohjelmasta (Radio Dei ja Radio Kajaus) voi kuulla lisaa tahanastisia kokemuksiamme Intiasta.
Hyvaa yota, Jeesus myota, alaka unohda lahetystyota!
Haastattelimme tamilinkielisen Naiset toivon lahteella -radio-ohjelman kuuntelijoita seka kahta ohjelmantekijaa. Kuuntelijat kertoivat, etta ohjelma merkitsee heille todella paljon. He vakuuttivat, etta ohjelma on tarpeellinen, silla naisilla on Intiassa monenlaisia vaikeuksia. Kuulimme, etta myos miehet kuuntelevat naistenohjelmaa ahkerasti!
Haastatteluiden lisaksi otimme runsaasti valokuvia. Erityisesti naisia on mukava kuvata, silla he ovat todella kauniita varikkaissa vaatteissaan. Myos lapset tulevat mielellaan kuvaan. Valokuvaaminen antaa kivoja tilaisuuksia ihmisten kohtaamiseen ja pieneen rupatteluun. Aika moni osaa englantia ainakin jonkin verran.
Intiassa on tapana ottaa kengat pois, kun astutaan pyhaan huoneeseen. Niinpa mekin olimme paljasjaloin, kun iltapaivalla toimme 400-paiselle kuulijajoukolle Suomi-terveisia ja Mervi piti raamattutunnin. Samassa tilaisuudessa kuulimme myos gondi-nimisesta heimosta, jonka pariin TWR-Intia haluaa perustaa kuuntelijaryhmia. Ihmisia haastettiin mukaan tukemaan tyota taloudellisesti. Oli koskettava nahda, kuinka moni otti haasteen vastaan ja kaveli saman tien salin eteen yhden tai useamman setelin kanssa.
Paljon muutakin mielenkiintoista on tanaan tapahtunut, mutta siita voi lukea myohemmin SANSAn nettisivuilta ja lokakuun Lahde-lehdesta. Taman illan raportointi paattyy tahan, silla viela teemme yhden radiohaastattelun. Ensi viikon Lahetysaika-ohjelmasta (Radio Dei ja Radio Kajaus) voi kuulla lisaa tahanastisia kokemuksiamme Intiasta.
Hyvaa yota, Jeesus myota, alaka unohda lahetystyota!
torstai 29. syyskuuta 2011
Kuumempi, kosteampi Tamil Nadu
Tänään jätimme taakse Delhin ja suuntasimme kohti eteläistä Intiaa, Tamil Nadun osavaltiota. Kun astuimme ulos lentokoneesta Chennain kentällä, kohtasimme todellisen kuumuuden ja kosteuden. Aamulla oli satanut rankasti, joten se lisäsi saunatunnelmaa entisestään. Matkatoverinamme (ja henkilökohtaisena oppaanamme koko viikon ajan) on Anu TWR-Intian toimistosta.
Chennaista ajoimme pari tuntia kohti etelää ja TWR-Intian koulutuskeskusta. Ajomatka oli melkoisen mielenkiintoinen... Katseltavaa riitti koko ajaksi: ensin suurkaupunkia, sitten kaupungin laitamia ja lopulta maaseutua ja lukuisia maaseutukyliä. Tuntui siltä, että nyt vasta olimme saapuneet todelliseen Intiaan! Myös lehmiä alkoi ilmestyä katukuvaan.
Liikenne täällä on melkoista! Erilaisia kulkuneuvoja ajaa usein vierekkäin enemmän kuin tiellä on kaistoja. On autoja, kuorma-autoja, riksoja, mopoja, polkupyöriäkin. Torvet soivat ja tunnelma on kiivas. Jännittäväksi tieliikenteen tekee sekin, että takapenkillä ei yleensä ole turvavöitä. Tai jos on, ne eivät todennäköisesti toimi. Kuskiin on syytä luottaa tai tiukan paikan tullen sulkea silmät.
Tällä(kin) kertaa pääsimme turvallisesti perille. TWR-Intian koulutuskeskus sijaitsee Bengalinlahden rannalla. Kampusmaisella alueella on tänään alkanut 3-päiväinen Tamil Nadun osavaltion kuuntelijatapaaminen, eli tänne on kokoontunut TWR:n tamilinkielisten radio-ohjelmien kuuntelijoita. Kaikkiaan heitä on paikalla nelisensataa. Huomenna tapaamme tamilinkielisen naistenohjelman tekijöitä haastattelujen merkeissä.
Aurinko oli jo laskenut, kun kävelimme rantaan. Siellä järjestettiin iltatilaisuus: laulua, puhetta, raamattuopetusta, rukousta - tamilin kielellä ja välillä muutama sana englanniksi. Tunnelma oli tiivis, valtameren aallot pauhasivat taustalla.
Kiitos, jos muistatte meitä edelleen! Huomenna on meidän vuoromme astua väkijoukon eteen puhumaan. Tuomme terveisiä Suomesta, ja Mervi pitää raamattutunnin. Myös tekniikan puolesta saa mielellään rukoilla; haluaisimme ahkeroida blogin parissa enemmän, mutta nettiyhteys ei ole toiminut.
Chennaista ajoimme pari tuntia kohti etelää ja TWR-Intian koulutuskeskusta. Ajomatka oli melkoisen mielenkiintoinen... Katseltavaa riitti koko ajaksi: ensin suurkaupunkia, sitten kaupungin laitamia ja lopulta maaseutua ja lukuisia maaseutukyliä. Tuntui siltä, että nyt vasta olimme saapuneet todelliseen Intiaan! Myös lehmiä alkoi ilmestyä katukuvaan.
Liikenne täällä on melkoista! Erilaisia kulkuneuvoja ajaa usein vierekkäin enemmän kuin tiellä on kaistoja. On autoja, kuorma-autoja, riksoja, mopoja, polkupyöriäkin. Torvet soivat ja tunnelma on kiivas. Jännittäväksi tieliikenteen tekee sekin, että takapenkillä ei yleensä ole turvavöitä. Tai jos on, ne eivät todennäköisesti toimi. Kuskiin on syytä luottaa tai tiukan paikan tullen sulkea silmät.
Tällä(kin) kertaa pääsimme turvallisesti perille. TWR-Intian koulutuskeskus sijaitsee Bengalinlahden rannalla. Kampusmaisella alueella on tänään alkanut 3-päiväinen Tamil Nadun osavaltion kuuntelijatapaaminen, eli tänne on kokoontunut TWR:n tamilinkielisten radio-ohjelmien kuuntelijoita. Kaikkiaan heitä on paikalla nelisensataa. Huomenna tapaamme tamilinkielisen naistenohjelman tekijöitä haastattelujen merkeissä.
Aurinko oli jo laskenut, kun kävelimme rantaan. Siellä järjestettiin iltatilaisuus: laulua, puhetta, raamattuopetusta, rukousta - tamilin kielellä ja välillä muutama sana englanniksi. Tunnelma oli tiivis, valtameren aallot pauhasivat taustalla.
Kiitos, jos muistatte meitä edelleen! Huomenna on meidän vuoromme astua väkijoukon eteen puhumaan. Tuomme terveisiä Suomesta, ja Mervi pitää raamattutunnin. Myös tekniikan puolesta saa mielellään rukoilla; haluaisimme ahkeroida blogin parissa enemmän, mutta nettiyhteys ei ole toiminut.
Ensimmäinen päivä Intiassa: Delhi
Automatkalla hotellille seurasimme ihmisiä kulkemassa työpaikoilleen. Moni kulki jalan, mutta myös riksat, mopot ja polkupyörät olivat liikkeellä. Myös koululaisia näkyi jo ennen puolta seitsemää; koulupäivä alkaa puoli kahdeksalta.
Radiolähetysjärjestö TWR-Intian toimistolla aloitimme tapaamiset lounaan merkeissä. Intialainen ruoka oli herkullista, ja samalla saimme tutustua yhteisyökumppaneihimme. Ihastuttavia, mielenkiintoisia ihmisiä!
Toimme kaikille toimiston työntekijöille Suomi-tuliaiseksi SANSAn kassin. Saimme kuulla, etta muovikassien käyttö on Delhissä nykyään kielletty, joten kestokasseille on täällä tarvetta.
Tutustumisten lomassa haastattelimme Rosea ja Christineä, jotka tekevät monien muiden töiden ohella myös radio-ohjelmia.
Ensimmäisenä päivänä kohtasimme myös tietoteknisia ongelmia, vaikka IT-Intiassa ollaankin. Siksi blogikirjoituksen julkaisu siirtyi torstaille, jolloin olimme jo vaihtaneet maisemaa. Mutta siitä lisää seuraavalla kerralla!
tiistai 27. syyskuuta 2011
Hei me lennetään!
Tunnin päästä olemme jo yläilmoissa! Nyt nautimme viimeistä kertaa suomalaisista herkuista. Lentokentällä on mukavan kansainvälinen tunnelma, ja passintarkastuksessa pääsimme testaamaan elektronista tunnistautumista.
Mervi on jo yhden lennon tänään kokenut: Vaasasta Vantaalle. Kuinka ihanalta rakas kotimaa näyttikään kirkkaassa syyssäässä yläilmoista käsin!
Nyt vain toivomme rauhaisaa yötä ja kauniita unia kymmenen kilometrin korkeudessa. Matkalukemisena on Berlitzin Intian matkaopas sekä tuorein Meidän perhe -lehti.
Annaleena ja Mervi
Mervi on jo yhden lennon tänään kokenut: Vaasasta Vantaalle. Kuinka ihanalta rakas kotimaa näyttikään kirkkaassa syyssäässä yläilmoista käsin!
Nyt vain toivomme rauhaisaa yötä ja kauniita unia kymmenen kilometrin korkeudessa. Matkalukemisena on Berlitzin Intian matkaopas sekä tuorein Meidän perhe -lehti.
Annaleena ja Mervi
maanantai 26. syyskuuta 2011
Pakkaamisen sietämätön vaikeus
Olen viimeksi lähtenyt kaukomatkalle 15 vuotta sitten. En ole viime vuosina kovin paljon matkustellut, varsinkaan työn puolesta. Joten matkavalmistelut eivät suju rutiinilla. Pitkällisen prosessin seurauksena nyt on kuitenkin vaatteet valittu ja silitetty, tuliaisia hankittu eri tarpeisiin, perhettä ohjeistettu sekä malarialääke ja maitohappobakteerien syönti aloitettu.
Edessä on vielä varsinainen laukkuun pakkaaminen. Kuten kuvasta näkyy, mukaan on pyrkimässä monenlaista kampetta, kuten hyttysmyrkkyä, käsidesiä ja kosteuspyyhkeitä. Marianne-karkit ja puiset ristit ovat tuliaisia. Jännittää hiukan, mahtuuko kaikki mukaan...
Olen tutkaillut ahkerasti Forecan säätiedotuksia. Delhissä voi yölämpötila laskea 25 asteen alle, mutta muuten on luvassa melkoisen lämmintä, Maduraissa jopa 38 astetta. Pukeutuminen on kuitenkin erilaista kuin Suomen suvessa; shortsit ja helletopit jäävät suosiolla kotiin. Jos monsuunisade sattuisi yllättämään, laukkuun tulee myös kertakäyttösadetakki.
Matkavalmisteluihin on kuulunut myös teknisten laitteiden opettelua. Mukaan on lähdössä niin SANSAn kamera kuin haastattelunauhurikin, jotka eivät ole minulle entuudestaan erityisen tuttuja. Tavoitteena on ottaa kuvia muun muassa lehti- ja nettijuttuihin sekä esitemateriaaliin. Haastatteluita on tilattu Lähetysaika-radio-ohjelmaan, Lähde-lehteen ja SANSAn nettisivuille.
Kun kuopus puhui päiväkodissa äidin matkasta Intiaan, joku vesseli varoitti, että siellä on jousipyssyllä ampuvia intiaaneja! Niistä en ole huolissani, vaikka kaikenlasta huolenpoikasta mieleen välillä juolahtaa.
Mutta seuraavia asioita saa mielellään muistaa: että saisimme yölennon aikana nukuttua, pysyisimme terveinä ja matka sujuisi kaikin puolin turvallisesti.
torstai 22. syyskuuta 2011
Mervi esittäytyy
Viisi yötä lähtöön!
Pitkään suunnitelmissa ollut vierailumatka Intiaan on jo todella lähellä. Mahanpohjassa on mukavasti perhosia ja matkalaukku on jo kaivettu esille musituttamaan, että tänne pitäisi kaiken tarpeellisen löytää tiensä ihan lähipäivinä.
Olen Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien (SANSA) aluesihteeri Mervi Viuhko ja asun Etelä-Pohjanmaalla Soinissa Työskentelen etätyöntekijänä kotitoimistostani käsin ja yhtenä päätehtäväni on vierailla seurakunnissa. Kerron kulkiessani medialähetystyön mahdollisuuksista ja haluan innostaa suomalaisia lähtemään mukaan evankeliumin viemiseen modernien välineiden kautta. Vastaan järjestössämme myös pienryhmätoiminnasta.
Kotijoukoissa matkavalmistelujani seuraa kaksi tytärtä ja yksi poika; ekaluokkalainen, 9-vuotias sekä 11-vuotias. Tuliasilistan tekeminen tuntuu nyt erityisen vaikealta, kun äiti lähtee niin kauas, maahan josta ei paljoa tiedä. Miehelleni Juhalle reilu viikon poissaolo tulee olemaan vauhdikas, kun on yksin pidettävä huolta niin lasten koulu -kuin harrastusasioistakin.
Olen valmistautunut matkaan täydentämällä rokotuksiani, viisumi on haettuna, Intiasta on tullut luettua taustatietoan jne. Kuitenkin päällimmäisenä on tunne, että olisipa vielä yksi viikko aikaa paneutua vain matkavalmisteluihin.
Nyt juuri on työn alla raamattutunnin kirjoittaminen kuuntelijatapaamista varten, mihin menemme Chennain kaupungissa. Kuinka tästä ja monesta muusta tilanteesta selviämme selviää sinulle lukemalla tätä blogia!
Muistahan matkavalmistelujamme rukouksin!
Pitkään suunnitelmissa ollut vierailumatka Intiaan on jo todella lähellä. Mahanpohjassa on mukavasti perhosia ja matkalaukku on jo kaivettu esille musituttamaan, että tänne pitäisi kaiken tarpeellisen löytää tiensä ihan lähipäivinä.
Olen Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien (SANSA) aluesihteeri Mervi Viuhko ja asun Etelä-Pohjanmaalla Soinissa Työskentelen etätyöntekijänä kotitoimistostani käsin ja yhtenä päätehtäväni on vierailla seurakunnissa. Kerron kulkiessani medialähetystyön mahdollisuuksista ja haluan innostaa suomalaisia lähtemään mukaan evankeliumin viemiseen modernien välineiden kautta. Vastaan järjestössämme myös pienryhmätoiminnasta.
Kotijoukoissa matkavalmistelujani seuraa kaksi tytärtä ja yksi poika; ekaluokkalainen, 9-vuotias sekä 11-vuotias. Tuliasilistan tekeminen tuntuu nyt erityisen vaikealta, kun äiti lähtee niin kauas, maahan josta ei paljoa tiedä. Miehelleni Juhalle reilu viikon poissaolo tulee olemaan vauhdikas, kun on yksin pidettävä huolta niin lasten koulu -kuin harrastusasioistakin.
Olen valmistautunut matkaan täydentämällä rokotuksiani, viisumi on haettuna, Intiasta on tullut luettua taustatietoan jne. Kuitenkin päällimmäisenä on tunne, että olisipa vielä yksi viikko aikaa paneutua vain matkavalmisteluihin.
Nyt juuri on työn alla raamattutunnin kirjoittaminen kuuntelijatapaamista varten, mihin menemme Chennain kaupungissa. Kuinka tästä ja monesta muusta tilanteesta selviämme selviää sinulle lukemalla tätä blogia!
Muistahan matkavalmistelujamme rukouksin!
keskiviikko 21. syyskuuta 2011
Annaleena esittäytyy
Viikko aikaa kokea Intia... Miten se on mahdollista, kun maa on 10 kertaa Suomen kokoinen ja asukkaita on vaatimattomat 1,2 miljardia?
Olen valmistautunut tulevaan matkaan mm. lueskelemalla Intia-aiheisia kirjoja ja lehtileikkeitä (kiitos Helsingin Sanomain ulkomaantoimituksen) sekä katsomalla elokuvia (Slummien miljonääri, Gandhi). Työn alla on myös elämäni ensimmäinen intialainen romaani, Aravind Adigan Booker-palkittu Valkoinen tiikeri. Suosittelen.
Matkavalmisteluihin kuuluu myös se, että teen kotiväelle listaa reilun viikon mittaisen poissaoloni aikana muistettavista asioista. Olen 5-henkisen perheemme kalenterivastaava ja pääasiallinen arjen organisaattori, joten muistilistalle tulee varmasti tarvetta.
Matkavalmisteluista ensi kerralla enemmän, sillä nyt lupasin esittäytyä. Olen siis Annaleena Pakkanen, Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien (SANSA) tiedottaja ja hyvinkääläinen perheenäiti. Olen työskennellyt SANSAssa vuodesta 1997, tosin välillä olen ollut pitkiä aikoja äitiys- ja hoitovapailla. Perheeseeni kuuluu aviomiehen lisäksi kolme tytärtä, joista nuorin on 5-vuotias ja vanhin pian 11.
Tämä on ensimmäinen kerta, kun pääsen ”kentälle” näkemään radiolähetystyötä käytännössä – jos mukaan ei lasketa pieniä pyrähdyksiä Pietariin ja Viroon. Intiassa tutustumme yhteistyöjärjestömme työhön ja erityisesti tamilinkielisiin naistenohjelmiin, niiden tekijöihin ja kuuntelijoihin.
Odotan matkalta paljon, sillä työni on suurelta osin SANSAsta ja medialähetystyöstä kirjoittamista: nettiuutisia, lehtijuttuja, tiedotteita, esitteitä, keräyskirjeitä, kotisivuja, Facebook-päivityksiä… Nyt pääsen vihdoin omin aistein haistamaan ja maistamaan Intiaa, joka on ainakin radiointikielten määrällä mitattuna SANSAn merkittävin työalue.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)