Laakarin vastaanotolla

Lauantaiyona meidan oli mentava paikalliselle laakarille. Onneksi vastaanotto oli parin sadan metrin paassa hotellista. Yhden jalkeen yolla Timon kuume oli sen verran korkea, etta paatimme lahtea hakemaan apua. Minulla oli vatsa mennyt jo paivalla sekaisin ja hikoilin Timon kanssa kovissa vatsanvaanteissa. Timolta otettiin malariatesti, mutta onneksi kyseessa ei ole malariaa. Laakari maarasi neljaa erilaista laaketta ja ne tuntuvat tepsivan hyvin. Tanaan kun olimme aamiaisella Georgen kanssa, Timo naytti jo terveelta. Laakarin ohjeen mukaan totaalista lepoa olisi oltava ainakin parin paivan ajan.

Yolla kun menimme hotellin portista ulos, vartija ja hotellin yovuoron paallikko tulivat mukaamme. Hotellin pihassa kaikki on kaunista ja hyvin hoidettua, kuin mita parhaimmassa lomakohteessa. Mutta heti kun astuu hotellialueen ulkopuolelle, kurjuus iskee vasten kasvoja, kuin kova suomalainen koivuhalko. Likaisella kadulla makasi laihoja kulkukoiria ja kissoja. Siella taalla oli makasi huovan alla myos kodittomia miehia ja naisia. Yhden miehen vieressa makasi ylvaan nakoisena pyha lehma. Sairaalan porraskaytavassa asui kammottavan ja pinttyneen lian ymparoimana kokonaisia perheita. Heilla ei ole muuta paikkaa yopymiseen, kuin kadut ja talojen porraskaytavat. Naytti aivan epatodellista, kun me astelimme sinne siisteine vaatteinemme yhdessa hotellin yovuoropaallikon kanssa. Han ei noteerannut ymparilla nakyvaa kurjuutta millaan tavoin, koska se kuuluu intialaiseen yhteiskuntaa aivan luonnollisena asiana. Jokainen on oman kohtalonsa vanki ja siksi joku saattaa olla tietyssa mielessa jopa ylpea siita, etta kuuluu kastiin joka asuu kadulla. Taytyy myontaa, etta asiaa on vaikea sisaistaa. Paikalliset kristitytkaan eivat nae asiassa mitaan ihmeellista - onhan nain kaikki ollut jo vuosituhansien ajan.