Vihdoin ja viimein: tervehdys Delhista!

Tanaan on viimeinen paivamme Intiassa ja se on samalla ensimmainen paiva, jolloin meilla on mahdollisuus paasta nettiin. Sille emme ole voineet mitaan, mutta pahoittelemme, ettemme ole voineet pitaa lupaustamme kertoa teille matkamme kulusta.

Matkamme on ollut kasittamattoman oppikoulu Jumalan millimetrin tarkassa johdatuksessa! Niin monessa mielessa, niin monin tavoin. Sydamemme ja mielemme ovat kiitollisuutta tulvillaan. Samalla syvasti ymmartaen, etta lahetys todellakin  on kesken. Kuinka etuoikeutettuja me suomalaiset olemmekaan. Meilla on kaikkea. Meilla on vapaus, mahdollisuus kouluttautua, miesten ja naisten valinen tasa-arvo. Ja ennenkaikkea meilla on Jeesus, joka asuu sydamessamme. Meidan ei tarvitse palvoa aiti Ghangesia, joka"asuu" joessa tai 36 miljoonaa eri jumalaa, joille taytyy vieda ruokaa, rahaa jne. Vierailu Varanasin "kuolemankaupungissa" ja eilinen slummivierailu Delhissa osoittivat, kuinka tama maa huutaa totuutta, vapautta ja rakkautta, jotka vain Jeesuksen sovitustyo voi ihmisen sydameen lahjoittaa.
Olemme olleet tutustumassa taalla erityisesti Hanna-tyohon ja sen tuottajiin, koordinaattoreihin ja kuuntelijoihin. Hanna-tyo on kansainvalinen, maaimanlaajuinen rukousliike. Kenties siita syysta Jumala on taman matkana aikana opettanut meille erityisesti kuinka voimallinen ase rukous on. Matkamme aikana ryhmalaisiltamme on Arjan matkalaukun lisaksi kadonnut tarkeita asiakirjoja, toinenkin laukku, muuttuneet lentoaikataulut (nelja sisaista lentoa) ovat vaikeuttaneet aikataulujamme jatkuvasti, mutta KAIKESSA Jumala on vastannut rukouksiimme kasittamattomalla armolla ja tarkkuudella!
Samoin Naiset toivon lahteella -ohjelmien kuuntelijoiden kertomukset ovat olleet mykistavia todistuksia siita, mita rukous saa aikaan.

Seijan henkilokohtainen viimeisen paivan ohjelma huipentui paahieroantaan intilaisessa kauneushoitolassa. Suosittelen lampimasti seuraaville matkoille osallistuville. Kiitos Varanasin, Chennein, Kochin ja Delhin kokemuksille. Jumalan suojelus on ollut huolehtivaa ja Hannojen ruokoukset ovat tukeneet ja auttaneet.  Pohjois-Intiassa - vierailupaikoistamme Varanasi ja Delhi - on talla hetkella paras vuodenaika: kuiva ja viilea kesa, aurinkoa, lempeaa lampoa, n. +20. Etelassa - Chennai ja Kochi - lampotilat olivat etelan helletta n. + 30. Aurinko paistaa koko ajan.

Vauhdikasta menoa, julkisia puheita ja siunattuja kohtaamisia

Arja viestitti lauantai-iltana jostakin Chennain seudulta näin:

"Niin kiirettä täällä pitää, että nukkumaan emme kunnolla ehdi. Siksi yhteydenpitokin on niin vähäistä. Minkäänlaisia blogimahdollisuuksia ei ole ollut. Herra on kuitenkin pitänyt ihmeellisesti huolta ja antanut palvelijoilleen käsittämättömällä tavalla voimaa! Matkalaukkukin vihdoin löytyi. Huomenna on mulla elämäni eka enkunkielinen saarna. Nyt alkaa tulla keskiyö ja täällä vielä bussilla matkaa taitetaan. Aamulla herätys klo 5.45. Hyvillä mielin, siunattuna ja monin tavoin kosketettuna, Arja."

Tässä sunnuntain tilannekatsaus, sen jälkeen kun Arja oli tuurannut Marli Spiekeriä saarnanpitäjänä:

"Kiitos ystävät. Muuta selitystä ei ole kuin valtava esirukousarmeija. Niin käsittämättömän rauhallinen ja tyyni olin. Mahtava ylistysryhmä ja Jumalan kunnia oli koko jumalanpalveluksen ajan. Ja jälkikokous - mitä kohtaamisia! Herra tekee ihmeellistä, suvereenia työtään!"

Myös Anne on päässyt puhumaan tamilinkielisten kuuntelijoiden tapaamisessa. Sunnuntai-itapäivänä matkalaisillamme on vuorossa lento Chennaista Keralan osavaltiossa sijaitsevaan Kochiin (entinen Cochin). Siellä on maanantaina Hanna-työn ryhmänjohtajien ja vapaaehtoisten päivä.

"Nyt näyttäisi, että ensi yönä saamme nukuttua kunnon yöunet! Herra meidät siihen tuudittakoon! Hänen hyvyytensä ja armonsa on saanut täällä aivan uudenlaiset kasvot."

Rukoillaan edelleen Intian-matkalaisillemme varjelusta, voimia ja terveyttä!

Vihdoin Hanna-seminaarissa!

"Nyt me oikeasti istutaan Hanna-seminaarissa. Eilen sitä ei olisi uskonut!" kirjoittaa Anne juuri tulleessa tekstiviestissään. Intian-matkalaiset eivät valitettavasti ole vieläkään päässeet nettiin, joten blogin päivitys tapahtuu edelleen Suomesta käsin.

Mutta palataanpa askel taaksepäin ja keskiviikkoiltaan, jolloin matkalaisemme olivat Varanasissa ja kävivät Ganges-joen rannalla:

"Varanasi rituaaleineen mykisti. Ihmiset oikeasti uskovat Gangesin auttavan kuin äiti, lääkäri ja pappi! Lisäksi pyörryttivät maailmankuulu kirjottu silkki, mahtipontiset hääkulkueet ja tienvarsikuppilaruoka."

Torstaina vuorossa oli lento Varanasista takaisin Delhiin ja sieltä edelleen Chennaihin. Mutkia oli matkassa tälläkin kertaa; matkalaisemme eivät ehtineet Chennain-lennolle, ja kaikki muut koneet olivat tupaten täynnä. Kiitos pikaisesti pyörimään laitetun rukousmyllyn, kuin ihmeen kaupalla iltalennolle järjestyi viisi paikkaa (kaksi intialaisille emännille, kolme suomihannoille), ja naiset pääsivät Chennaihin.

Parin tunnin ajomatkan päässä Chennain lentokentältä on TWR:n koulutuskeskus, jossa tänään on alkanut Hanna-seminaari. Anne kuvaili juuri ensi tunnelmiaan:

"Vihdoin koitti hetki, kun kohtasimme Hanna-työn Intian-toteuttajia: ohjelmantekijöitä, kääntäjiä, vapaaehtoisia, koordinaattoreita, naisten ohjaajia. Laulu naisten yhteentulon ja Hanna-työn ilosta on kirkasta ja vahvaa!"

Kuvassa on TWR-Intian koulutuskeskuksen auditorio. Kuva on otettu viime syksynä. Toivotaan, että saamme pian tuoreitakin matkakuvia!

Mutkia matkassa, tänään vuorossa Varanasi

Annen, Arjan ja Seijan matka alkoi maanantaina mutkaisesti. He myöhästyivät Pariisissa jatkolennolta, joten he joutuivat koukkaamaan Lontoon kautta Delhiin. Arjan matkalaukku jäi Lontooseen. Tiistaina he saapuivat kuitenkin turvallisesti Delhiin.

Tänään keskiviikkona matka on jatkunut Varanasiin. Annaleena päivittää tätä blogia nyt SANSAn toimistolta, sillä Intian-matkalaiset eivät ole toistaiseksi päässeet nettiin.

Anne, Arja ja Seija pyytävät rukoilemaan Varanasin-matkan puolesta. Gangesin varrella sijaitseva pyhiinvaelluskaupunki Varanasi on "kuoleman kaupunki", jota intialaiset kristityt kuulemma karttavat. Kaupungissa on tänään vaalit, joten turvatoimet ovat tiukat.

Suomalaisleidien piti matkustaa Intiassa kansainvälisen Hanna-työn "äidin", Marli Spiekerin kanssa, mutta Marlin viisumi ei tullut ajoissa ja hänen matkansa peruuntui. Arja tuuraa Marlia pitämällä matkan aikana saarnan ja raamattutunnin. Rukoillaan Arjalle viisautta puheiden valmistamisessa!

Laukku täyteen ja menoksi

Hmm, mitä mahtaa nainen tarvita 10 päivän aikana Intiassa? Asteita odotettavissa 4 paikkakunnalla 10 ja 30 asteen välillä. Pukeutumiskoodi on jotain ihan muuta kuin koti-Suomessa. Entä jos laukku päättää noudattaa omaa reittiä? Sitä yrittää varautua moneen. Parasta on kuitenkin se, mistä ei vielä yhtään mitään tiedä ja mikä odottaa perillä. Huivista kiinni Arja ja Seija - huomenna lennetään!

Kaikki loppuu aikanaan....

Jottei kaikki "hauskuus" eilisesta olisi loppunut siihen, mihin blogipaivitys jai, niin kerrotaan viela sekin, etta kun palasimme TWR:n toimiston vierashuoneeseen (kello oli yli puolenyon), niin yritimme saada ilmastointilaitteen pois paalta. Kaukosaatimesta olivat patterit loppuneet ja laite vaihteli itsekseen lampotiloja ja piti aikamoista mekkalaa. Me sisukkaat suomalaiset kaansimme ympari kaikki mahdolliset laatikot, kolusimme keittiot ja muut vierashuoneet ja otimme seinakellot alas, josko loytaisimme sopivia pattereita. Emme loytaneet.
Lopulta kutsuimme yovahdin, joka ei hankaan loytanyt mitaan, mutta sai kuin saikin laitteen hiljaiseksi katkaisemalla hetkeksi koko talosta sahkot.
Uni tuli joskus yhden jalkeen...

Aamutouhuilujen jalkeen lahdimme Anun ja tanskalaisten kanssa kaupunkikierrokselle ja shoppailemaan. Naimme Delhi Gaten, norsun keskella liikenneruuhkaa, Red Fortin (linnoitus), uutta ja vanhaa kaupunkia ja miljoonittain ihmisia :-).

Ostosreissulla mukaan tarttui kaula- ja rannekoruja, sari-asuun kuuluvia paitoja, T-paitoja, huiveja, tunikoita, avaimenperia, mintunsiemenia (helpottamaan ruoansulatusta) seka Merjalle viikset! :) Ostaminen kay tyosta, onneksi Anu oli karsivallisesti mukana tinkimassa joka kaanteessa. Kavimme varmaan kolmessa valtavankokoisessa basaarissa ja kavelimme kilometritolkulla edestakaisin.
Valilla matkasimme skootteririkshalla, valilla metrolla. Metron ensimmainen vaunu on vain naisille. Miehille rapsahtaa sakkoa 250 rupiaa (vajaat 4 e), jos erehtyvat tulemaan naisten puolelle. Omin silmin naimme, kun paikalliset vartija retuuttivat miesta ulos naisten vaunusta...

Pienella kauhulla odotimme majapaikkaan paasya ja tavaroiden pakkaamista. Olemmehan sentaan ostelleet milloin mitakin matkan varrelta. Yllatys oli suuri, kun koko operaatio sujui suhtkoht sutjakkaasti ja ainakin viela nayttaa silta, etta laukkujen ylikiloja ei ole tiedossa. Mutta ostosmahdollisuuksiahan meilla viela on: Tiina jaa tanne viela yhdeksi paivaksi ja mina paasen lentokentan tax free -puolelle...

Annaleenalle: pyyhkeet loytyivat molemmille, gekko on etsinyt parempaa seuraa muualta!

Merja: Sydan taynna Intiaa palaan Suomeen. Bye bye India ja kiitos kaikesta!

Ja matka jatkuu...

Kiitos kaikista ihanista kommenteista! Tuntuu hyvältä tietää, ettemme kirjoita ja laittele kuvia vain jonnekin netin syövereihin.

Eilinen ja tämä päivä on mennyt "pikkukylissä " ohjelmien kuuntelijoita tapaamassa. Eilen matkasimme dhodiakylään, jossa meitä oli vastassa noin 70 hengen kirkkokansa. Tänään olimme vasavikylässä, jossa kirkkokansasta (yht. ehkä 50) puolet oli lapsia. Syy siihen oli se, että paikallinen pappi on myös opettaja ja hän oli tuonut varmaankin koko koulun kokoukseen.

On uskomatonta, että täällä pienikin kirkko on varustettu tosi tehokkailla äänentoistolaitteilla ja volyyminappulat on väännetty täysille. Kaikki laulut, rukoukset ja puheet tulevat niin voimakkaina, että korvat soivat vielä pitkään tilaisuuden jälkeen. Kun kysyimme asiasta, niin vastaus oli, että äänentoiston täytyy olla kovalla, muuten ihmiset ajattelevat, että laitteisto on huono...
Että ei väliä, vaikka kuulo menisikin, pääasia, että ääntä riittää.

Olemme paiskineet töitä ihan olan takaa. Olemme haastatelleet kuuntelijoita ja Eva Samuelia, joka on gujaratinkielisen Hanna-työn koordinaattori. Olemme äänittäneet linnunlaulua, lastenlaulua, lehmien syömisääniä, vedennoston ääniä, lasten leikkejä ym. mukavaa efekteiksi radio-ohjelmiimme. Olemme ottaneet satoja valokuvia (pakollisia pönötyskuvia + ihmisiä arkiaherruksissaan + maisemakuvia) ja useita videoklippejä. Tunteja kestävien ajomatkojen aikana olemme jututtaneet paikallisia kanssamatkustajiamme ja oppineet valtavasti asioita.

Ja se lämpötila.....huitelee siinä + 30 hujakoilla. Juttelin tänään yhden paikallisen rouvan kanssa ja hän sanoi, että tämä marraskuu on kylmä. Kysyin, mitä hän tarkoittaa, että mikä on kylmää hänelle? +24 oli vastaus.

Että silleen.

Lapsissa intian tulevaisuus

Moti Bhomtin kylässä lapset laulavat dhodian kielistä laulua.















Lapsissa on tulevaisuus!

Kylävierailu intiassa

Lapsia kotinsa edessä Piplekuassa















Savitalon keittiö Ukhaldassa




















Sokeriruokoa - saimme maistaa tämän miehen kuorimana ilmaista todellista luomuherkkua

Juhlaan valmistautumista

Juhla-ateria - joita ollaan saatu nauttia joka päivä, koska ollaan tärkeitä vieraita.



















Yllätyslahjana meille teetettiin paikalliset asut. Mitat otettiin klo 21.30, asut valmiina klo 22.30!












Tällaiset niistä tuli. Kankaita tosin emme saaneet valita itse.

Gamitjuhlassa tuhansia ihmisiä

Kuuntelijakokous väriloistoa: Intialaista väriloistoa
TWR-Intian järjestämä juhla sen kunniaksi, että gamitin kielisiä kristillisiä radio-ohjelmia on lähetetty 25 vuoden ajan. Ulkoilmakokous Piplekuan kylän alueella etelä-Gujaratissa.

Juhlat jatkuvat

Ensiksikin hyvää isänpäivää kaikille iseille!

Eilisen päivityksen jälkeen matkasimme taas autolla parinkymmenen kilometrin päähän hotellistamme kohti kuuntelijakokouspaikkaa. Paikka sijaitsee kirjaimellisesti keskellä ei mitään, joten paikalliset tulevat sinne joko kävellen muutaman kilometrin matkan tai sitten kauempaa mopoilla, tilausbusseilla tai täpötäyteen ahdettujen kuormurien lavoilla. Kokousalue on valtavan suuri aukea alue, jonne on pystytetty esiintymislava, valtavat valonheittimet ja kajarit sekä kaksi screeniä, jotta taaempanakin olevat näkevät, mitä edessä tapahtuu.
Juhlavieraita näytti olevan edellistä iltaa enemmän, lukumäärää on mahdoton sanoa. Ihmiset istuivat maahan levitettyjen suurten kankaiden päällä.

Muutama penkkirivi oli sijoitettu lavan molemmin puolin ja me Tiinan kanssa istahdimme naisten puoleisille tuoleille. Aikamme saimme istua, katsella ihmisiä ja kauniita tanssiesityksiä ja tehdä omia muistiinpanojamme ja sitten.....TWR Intian Gujaratin alueen johtaja Satyanand Samuel saapui luoksemme ja vaati meitä istumaan esiintymislavalle, koska joku paikallisista seurakunnan johtajista vaati sitä. No, siellähän me kohta istuimme, kaksi hämmentynyttä suomalaisnaista huivit pään peittona, ja katselimme sitä valtavaa ihmismäärää ja kuuntelimme TWR Intian johtajan George Philipin raamattuopetusta.

Juhlat loppuivat aikanaan ja matkasimme jälleen kuoppaisilla hiekkateillä kohti erään paikallisen papin kotia. Tarjolla oli juhlaillallinen, joka oli suunnilleen samanlainen kuin kaikki muutkin täällä nauttimamme ateriat; riisiä, kalaa, kanaa, daal-kastiketta, chapati-leipää ja maustettua perunalinssimuhennosta.

Nukkumaan pääsimme reilusti puolen yön jälkeen.

Sunnuntaiaamu koitti ja edessä kirkkoreissu. Tällä alueella on viisi kirkkoa ja meidät TWR:läiset ja SANSAlaiset oli jaettu eri kirkkoihin. Minä matkasin Satyanandin vaimon, Evan, kanssa parinkymmenen kilometrin päähän. En tiennyt, millaiseen kirkkoon tulisimme. Vastassa oli lehmänlannasta ja savesta tehty pieni rakennus, ei ikkunoita, katossa himmeä lamppu, tuuletin ja joulukoristeita. Väkeä sisällä oli noin 100 henkeä.
Ensimmäinen tunti oli laulua ja ylistystä ja voi sitä volyymin ja taputusten määrää! Pidin kirkossa elämäni ensimmäisen saarnan. Yhtään ei jännittänyt ja Eva tulkkasi loistavasti englannista gujaratinkielelle.
Sain myös haastatella yhtä paikallista naista, joka ei tiedä omaa ikäänsä, on lukutaidoton ja kuuntelee radiota pellolla, jolloin muutkin pellolla työskentelevät "joutuvat" kuuntelemaan kristillisiä ohjelmia :-).

Ja sitten taas papin talolle syömään. Tarjolla oli ... no, kyllä te jo tiedätte mitä.

Intiassa ollaan ja vihdoin netinkin aarella!

Talla hetkella istumme pienessa Vyaran kylassa olevassa hotellissamme. Soimme juuri intialaisen aterian yhdessa TWR:n tyontekijoiden ja tanskalaisten matkatovereidemme kanssa. Suussa polttelee vielakin...

Lampotila on yli +30, joten vesipullo kulkee matkassa koko ajan.

Tulimme Intiaan eilen torstaina. Yolento Helsingista Delhiin sujui nukahtaessa ja heratessa eli siis perusnormaalisti. Delhin kentalla meita oli vastassa TWR:n monitoimimies, joka hoiti laukkumme taksiin ja meidat TWR:n toimistolle. Ensimmainen mainos, jonka Delhissa nain, oli Nokian mainos :-).

Toimistolla yritimme hiukan levata ennen sovittuja tapaamisia ja seuraavalle lennolle lahtoa. Tapasimme toimistolla yhteistyokumppaneitamme ja kiertelimme ihastelemassa kolmea studiota. Minakin paasin kokeilemaan yhta nauhoitusta....olen lukevinani hindinkielista kirjaa...ainoa, mita siita ymmarsin, olivat numerot.

Pikamatka paikallisen sivukadun "supermarkettiin" ja kassiin tarttui hammasharja, pahkinoita, suklaata ja vesipulloja.

Ja sitten taas lentokentalle. Lensimme Gujaratin osavaltioon Vadodaran kaupunkiin. Illalla meita oli vastassa ilotulitus, koska sikhit viettavat parasta aikaa omia juhliansa. Raketteja ammuttiin tien reunassa, ei puhettakaan suojalaseista eika turvarajoista.

Matkalla hotellille poikkesimme raatalin luo. Minusta, Tiinasta ja tanskalaisesta Brittasta otettiin mitat, silla meille teetettaisiin yon aikana paikalliset tunika-asut tanaan alkavia kuuntelijakokouksia varten! Wau!

Vadodarassa on asukkaita ehka noin miljoona, mika on vahan Delhin 20 miljoonaan. Delhissa on suoritettu vaestonlaskenta viime vuonna...

Tana aamuna hyppasimme paikalliseen junaan - kylla, juuri sellaiseen rahjaiseen ja tapotayteen, joita me naemme elokuvissa, tosin meidan vaunussamme oli oikea ilmastointi. Matkasimme kolme tuntia Vyara-nimiseen kaupunkiin, jossa pidetaan ne kuuntelijatapaamiset. Ikkunasta ihmettelimme nakymia: slummeja, upeita naisia kauniine sareineen ja tunikoineen, valtavia hedelmatiskeja ja sita ihmismaaraa! Intialaiset miehet nayttavat kaikki suunnilleen samalta: silitetty kauluspaita, suorat housut, lyhyet hiukset ja viikset.

Paljon on nahtavaa, haisteltavaa, maisteltavaa ja koettavaa!

Kuvia luvassa heti kun nettitikut ja -yhteydet saadaan toimimaan paremmin.

Merjankin lähtö lähenee

Olen jo vuosia haaveillut pääseväni Intiaan ja Australiaan. Nyt on lähtölaskenta Intiaan alkanut, kiitos SANSAn! Australia odottaa vielä vuoroaan...

Olen Merja mediatoimittaja ja pikkuhiljaa alan irrottautua muista töistäni ja suunnata keskittymistäni kohti tulevaa matkaa.
Annaleenalta, aikaisemmalta Intian-kävijältä, sain vinkin lukea kirjan nimeltä Valkoinen tiikeri ja suorastaan ahmin sen iltapuhteina.
Näin tarinan silmissäni ja koin hajut, maut ja tunnelmat itsessäni. Takerruin välillä pieniin yksityiskohtiin, jotka aukaisivat Intian elämää tarinan sivujuonteissa.
Suosittelen kirjaa lämpimästi, tosin kirjailijan nimi on hävinnyt mielestäni. Googlaamalla varmasti löytyy...

Vaatteita olen minäkin haalinut ihanilta työtovereiltani Lilliltä ja Arjalta, kiitos teille! Nyt pakkaamistaan odottavat etupäässä siniset ja punaiset mekot, hameet, tunikat ja huivit. Jotakin valkoista on myös lähdössä mukaan.
Rokotukset on otettu ja malarialääkkeet ostettu, viisumi ja passi ovat lähtövalmiina myös.

Tänään olemme haalineet SANSAn toimistolta tuliaisia ja vielä on hankkimatta muutama lahja, jotka täytyy hakea muualta. Ja tietysti ne Marianne-karkit....niitä ei sovi unohtaa.

Valmistautumiseen kuuluu myös erilaisten tervehdysten ja puheiden pitäminen. Täytyykin alkaa paneutua niiden tekemiseen, minulla kun ei niitä ole liiemmin plakkarissa.

Perheenäidin matkaanlähtö ei onnistu vain itsensä pakkaamalla. Neljän lapsen pesueestaan täytyy huolehtia pesemällä pyykkiä, käymällä ruokakaupassa, tekemällä makaronilaatikkoa ja ohjeistamalla harrastukset ym. tekemiset. Onneksi he ovat pärjääväistä sorttia.

Näkemiin Intia!

Intian pääkaupunki Delhi yläilmoista. Näkemiin Intia, toivottavasti pääsemme tulemaan tänne vielä joskus takaisin.

Suuntana Suomi ja Helsinki.
Viimeinen aamu Intiassa, TWR:n toimiston portti parvekkeelta katsottuna.

Matkasta kiitollinen mieli

Lähdimme Intiaan tavoitteena tutustua SANSAn yhteistyökumppanin TWR-Intian työhön ja erityisesti tamilinkieliseen radiotyöhön. SANSA on tukenut tamilinkielistä, naisille suunnattua radiotyötä vuoden 2011 alusta.

Delhissä tutustuimme TWR-Intian päätoimistoon ja sen työntekijöihin. Tapasimme naistenohjelman kuuntelijoita Tamil Nadun osavaltion kuuntelijatapaamisessa, naisten tilaisuudessa Maduraissa sekä läheisessä maaseutukylässä. Tutustuimme myös ohjelman tekijöihin ja erityisesti tamilinkielisen Hanna-työn koordinaattoriin

Kuulimme omin korvin, kuinka suuri merkitys naistenohjelmalla on kuuntelijoille. Näimme omin silmin, kuinka ohjelma on tuonut monen ihmisen elämään uuden merkityksen. Näimme myös sen suuren tarpeen, joka ohjelmalla on, sillä intialaisen naisen elämä ei ole helppoa. Kuulimme myös, että monet miehetkin kuuntelevat ohjelmaa.

Haastattelimme radiokuuntelijoita ja ohjelman tekijöitä sekä otimme sadoittain valokuvia. Samalla koimme Intiaa kaikilla aisteilla. Niistä riittää työssämme ammennettavaa pitkäksi aikaa!

Nyt matkan jälkeen mielen täyttää kiitollisuus. Kiitollisuus siitä, että saimme lähteä työmatkalle Intiaan, kokea siellä niin paljon ja tulla varjelluksi kaikesta pahasta. Kiitos kaikille teille, jotka rukoilitte meidän puolestamme!

Aamulla ennen lentokentälle lähtöä näimme vielä TWR-Intian johtajan George Philipin. Hän lähetti terveisiä SANSAan ja Suomeen. Hän ilmaisi kiitollisuutensa siitä, että niin moni suomalainen on saanut Intiassa tehtävän radiotyön sydämelleen.

Nähtävyyksiä ja ostoksia Delhissä

Vanhan Delhin vilinässä oli jännittävää kulkea.

Riksan kyydissä sai kaikilla aisteilla tuntea Delhin miljoonakaupungin sykettä.

Intian-matkamme viimeinen kokonainen päivä oli varattu Delhiin tutustumiseen ja ostosten tekemiseen. Tavoitteena oli ostaa tuotteita, joita voisimme myydä lähetyskauppa Putiikissa ja seurakuntavierailuilla SANSAn Hanna-työn tukemiseksi.

Ensin näimme Delhin parempaa puolta: mm. hallintokortteleita, (nais)presidentin palatsin ja riemukaarityyppisen Intian portti -muistomerkin. Alueella oli siistiä, väljää ja eurooppalaisen näköistä. Mutta kaikki tuntui paljon suuremmalta, oltiinhan 15–20 miljoonan asukkaan suurkaupungissa.

Sitten lähdimme vanhan Delhin puolelle. Anu istutti meidät polkupyöräriksan kyytiin, ja pian olimme kapealla, ihmisiä kuhisevalla kujalla. Riksan kyydistä oli helppo ja turvallista tarkkailla suurkaupungin sykettä.

Kävimme myös katsomassa ulkoapäin Intian suurinta moskeijaa. Vaikka valtaosa intialaisista on hinduja, myös muslimeja on paljon - Indonesian jälkeen maailman maista toiseksi eniten.

Riksa tuntuu olevan hyvin suosittu kulkuneuvo. Valtaosa riksoista on moottorikäyttöisiä, mutta tällä kertaa olimme siis polkupyöräriksan kyydissä. Kävi sääliksi kuljettaja, jolla ei ollut mitään suojaa auringolta, ja meitäkin oli kyydissä kolme henkeä. Anu kertoo, että varsinkin kuumimpaan aikaan riksakuskeja kuolee raskaan työn uuvuttamina.

Vanhan Delhin kujilla tuntui kuin olisimme olleet elokuvassa, jotenkin epätodelliselta. Sen jälkeen sukelsimme maan alle metroon. Oli uusi kokemus, että metrotunneliin piti mennä turvatarkastuksen läpi. Intialaisissa turvatarkastuksissa on muuten eri väylät naisille ja miehille.

Metro vei meidät takaisin uuden Delhin puolelle, ja suuntasimme eräälle ostoskadulle. Hankimme muun muassa koruja, huiveja ja avaimenperiä myytäväksi Hanna-työn hyväksi. Onneksi meillä oli mukana Anu, joka osasi ja uskalsi tinkiä hinnoista!

Sitten olikin aika palata majapaikkaan, syödä ja pakata. Hikisen, pölyisen ja ilmansaasteisen päivän jälkeen teki hyvää päästä suihkuun. Vielä oli yksi yö jäljellä ja aikainen lähtö Indira Gandhin kansainväliselle lentokentälle.

Kuvavälähdys Maduraista

Meenakshi-temppeli Maduraissa on Tamil Nadun osavaltion suurin hindutemppeli.

Temppelin sisällä ihmiset jonottamassa siunauksen saamista norsulta rahaa vastaan.

Norsu hindutemppelissä

Eilen tutustuimme Maduraihin. Matkaoppaan mukaan Madurai on yksi maailman vanhimmista kaupungeista. Se on hinduille erityisen tärkeä kohde temppeleiden vuoksi.

Kävimme valtavassa Meenakshi-temppelissä, joka oikeastaan koostuu useasta eri temppelistä ja niiden väliin jäävästä basaarialueesta. Basaarissa oli vilkas hyörinä ja pyörinä, kun kauppiaat myivät erilaisia esineitä hindujumalille uhrattavaksi. Jos esimerkiksi kärsii lapsettomuudesta, voi ostaa eräänlaisen kehdon ja käydä ripustamassa sen tietyn puun oksalle.

Hinduilla sanotaan olevan kolme miljoonaa jumalaa. Myös Meenakshi-temppelissä oli lukematon määrä jumalkuvia ja patsaita. Siellä oli myös norsu, joka rahasta ”siunasi” ihmisiä kärsällään.

Kävimme myös vanhassa kuninkaan palatsissa ja Gandhi-museossa, jotka valistivat meitä Intian menneisyydestä. Ostimme myös paikallisia herkkuja kotiin vietäväksi.

Sitten oli aika siirtyä eteenpäin, Chennain kautta Delhiin. Lentokoneessa haastattelimme vielä emäntä-opastamme Anua, TWR-Intian ohjelmajohtajaa. Olemme muutenkin ahkeroineet ja saaneet äänitetyksi monta tuntia haastatteluja. Myös intialaista äänimaisemaa olemme tallentaneet, ja valokuvia meillä on sadoittain.

Viimeiset yöt yövymme Delhissä, TWR-Intian vierashuoneessa. Edellisen majapaikan jälkeen tämä on luksuspaikka! Ilmastointikin toimii. Tosin kämppäkaverina meillä on melkoisen suuri lisko.

Viikko on vierähtänyt nopeasti. Toisaalta olemme nähneet ja tehneet niin paljon, että tuntuu kuin olisimme olleet pitkään poissa Suomesta.

Matkan aikana on tullut todistetuksi se, mitä tulimme tänne katsomaan: Intiassa tehtävä kristillinen radiotyö on saanut ja saa aikaan paljon hyvää. Moni on saanut radion kautta elämälleen uuden suunnan.

Kuvatunnelmia Tamil Nadusta

Naisia tyossa kylassa, Madurain lahistolla. Lampoa lahes 40 astetta.

Liikenne Intiassa on "mielenkiintoista". Autojen, riksojen ja mopojen lomassa nakyy valilla myos lehmia.

TWR-Intian koulutuskeskus sijaitsee Intian valtameren rannalla. Tapaninpaivan tsunami 2004 peitti myos taman rannan. Koulutuskeskus saastyi tuholta, PTL!

Varikas vakijoukko matkalla lounaalle raamattutunnin jalkeen. TWR-Intian tamilinkielinen kuuntelijatapaaminen Chennain lahella.